Hoitopöydällä oli nuori nainen. Hänen olemuksestaan näkyi henkisiä arpia, joita eletty elämä oli antanut. Jokin hänessä säteili kaikesta huolimatta erityislaatuista valoisuutta. Sellaista, joka tekee ihmiset kauniiksi.

Emme jutelleet hänen kohtalonsa yksityiskohdista, sillä se ei ollut tarpeen. Hän tiesi jo, että oli muuntanut uhrin polulta näyttävän menneisyytensä soturin poluksi. Selän takana oleva polku oli edelleen sama. Mikään menneisyyden tapahtumissa ei ollut muuttunut. Vain tarinan sävy, jolla hän itselleen jutteli kulkemastaan matkasta, oli muuttunut. Hän oli hyväksynyt kaikki tapahtumat osaksi elämäänsä.

Vastoinkäymisten osuessa kohdalle meidän usein tekee mieli rakentaa tarinaa siitä, kuinka ulkoiset olosuhteet ja tapahtumat jyräävät meidät. Sen sijaan, että kerromme tarinan siitä, kuinka jokainen vastoinkäyminen on kuin hyökyaalto, jonka harjalle kipuamme tekemään matkaa aitiopaikalta. Varjonyrkkeily aallon sisuksissa on voimien tuhlausta, kun harjalta meille tarjoutuu näkymä tulevasta, jota kohti matkaamme.

Anna sisäisen taistelun raueta. Osoita rakkautta ja hyväksyntää polkusi kaikkia mutkia kohtaan. Ellet itse huomaa sinussa tapahtuvaa muutosta, muut kyllä huomaavat. Katso, mitä elämä antaa vastalahjaksi solmimastasi rauhasta, jonka vakautta kaltaisesi oman elämänsä soturi valvoo.

Tällä naisella oli suuri suru. Äidit synnyttävät ja päästävät irti. Synnyttävät ja päästävät irti. Dramaattisin tapa päästää irti omasta lapsestaan on ennenaikainen kuolema. Kaikki sen herättämät tunteet jäävät puristamaan sydänalaa. Meidät vanhemmat on tehty selviämään tästäkin luopumisesta, uskokaa tai älkää. Selviämme lopulta osoittamalla mitä syvintä rakkautta itseämme kohtaan. Mikään ei paranna niin täydesti kuin kyky rakastaa itseänsä. Voimme myös edelleen rakastaa synnyttämäämme lasta, sillä rakkaus löytää tiensä aina perille.

Käteni käyvät jatkuvaa keskustelua kehon kanssa hoidon aikana. Autan kehoa ohjaamaan pois tätä epämiellyttävää sisäistä painetta, joka voi aiheuttaa ihan fyysistä tuskaa. Toisinaan paine on niin suuri, että osa siitä purkautuu minun kehoni kautta. Saatan olla paita märkänä hiestä. Näin kävi tällä kerralla. Se on tehtävä, jonka sallin kehoni ottaa vastaan. Tiedän, että se tapahtuu vain, kun se todella on tarpeen.

Sydän on koti lämmölle ja myötätunnolle, jota osoitamme itseämme ja muita kohtaan. Joskus järkyttävä tapahtuma hetkellisesti sulkee sydämemme voidakseen jälleen voimallisesti avautua. Joku tuntematon ihminen tai pulassa oleva metsäneläin saattaa auttaa meitä muistamaan, mitä on myötätunto. Sen virratessa saatamme pystyä päästämään sen saman myötätunnon ravitsemaan myös meitä itseämme. Se on ovi parantaviin voimiin sisällämme.

Valmiiksi paita yltäpäältä märkänä ja tuntien syvää kunnioitusta kaikkia lapsensa menettäneitä vanhempia kohtaan, jäin järjestelemään kuppaussaunaa seuraaville tulijoille.