Kulje oma ylväs polkusi, sivuille vilkuilematta

Joskus kuin varkain elämäämme pääsee hiipimään epäluottamus. Jokaisen gurun ohjeista löytyy mielestämme aina jokin vaillinaisuus, joka romuttaa arvostuksen niihinkin näkemyksiin, jotka voisivat olla meille avuksi. Ehkä toistamme itsellemme, että kukaan ei voi meitä auttaa. Kukaan ei ymmärrä juuri minun tarpeitani täydellisesti. Siitä huolimatta jatkamme täydellisen neuvonantajan etsimistä itsemme ulkopuolelta.

Ehkä joskus meille on käynyt niin, että neuvonantajasta on tullut liian tärkeä meille. Luottaessamme sokeasti jonkun toisen tietoon, noudatamme vahingossa sellaisiakin neuvoja, jotka eivät sillä hetkellä ole meidän parhaaksemme. On tärkeää osata kuunnella hyviä neuvoja. Aivan yhtä tärkeää on ottaa neuvonantaja alas siltä korkealta jakkaralta, minne hänet itse olemme asettaneet. Oli sitten kyse ihailemastamme ihmisestä tai noudattamastamme maailmankatsomuksesta.

On varsin totta, ettei ole olemassa valmista maailmankatsomusta tai elämäntapaa, joka koostaisi juuri sinulle täydellisen lautasannoksen. Ei ole syytä tuomita vääränlaista ruokareseptiä tai ideologiaa silloin kun on kyse luottamuspulasta omaan itseesi ja kykyysi jäsentää omia tarpeitasi.

Aina ihmiset eivät tiedä, miksi heillä on paha olla. Joskus se näytetään minulle ja voin yrittää sanoittaa sen, mitä ihminen ei ole itse osannut. Ne ovat asioita, jotka ihminen jo sisimmässään tietää todeksi. Yllätyksiä ei tule. On vain rauhaa, mitä tosiasiat tuovat sinulle lahjana. Olivat ne tosiasiat sitten kauniita tai ei.

Jakkaralta on sitä yksinäisempää huudella, mitä korkeampi se on. Kuuntelethan minua reilusti ja ryhdikkäästi vierellä seisten. Jos hetken tuntuukin, että tiedän ja osaan enemmän, niin anna sen olla vain hetki. Kukaan ei seiso tietäjänä sinua korkeammalla kun on kyse siitä, mikä sinulle on parasta tässä hetkessä.

Hirven jalanjäljissä pienen matkaa

Lähdin aamulla kyyhkysmetsälle katsomaan, vieläkö parvia lentelisi. Varpushaukka viuhahti, kolme valkohäntäpeuraa jähmettyi kiväärinkantamalle katselemaan minua, lopulta loikkivat pois. Istuin pitkän aikaa. Lopulta tuli tunne, ettei tänään liiku senkaltainen saalis, mitä olin lähtenyt pyytämään.

Lähdin uteliaana seuraamaan tuoreita aikuisen hirven jälkiä. Pitkin pellonreunaa, ojan yli metsään. Makuupaikan jälkeen alkoi metsäkauris lähistöllä huutaa varoitushuutoansa. Se on käheä ääni, melkein kuin koiran haukunta. Muistin samantien, että kaikkeen tässä maailmassa täytyy olla lupa – muunkin kuin maanomistajan, valtion tai naapurin. Peräännyin samantien. Tuli tunne, etten saanut suotta häiritä hirveä.

Työpäiväni alkoi Viimeisellä Kuppauksella. Sillä tarkoitetaan kuppausta ennen kuolemaa. Kuuntelen yksinäisyyden, taakkana toisille olemisen tunteen ja sen, että kaikki on oikeastaan valmista, mutta kukaan ei enää uskalla katsoa silmiin. Läheiset juttelevat niitä näitä, kuin väistelisivät väistämätöntä.

Me tarvitsemme jonkun hyvästelemään. Antamaan viimeisen täällä elävän ihmisen katseen. Niin hirven jälestämiseen kuin kuolevan saattamiseen tarvitaan lupa. Sen voi tarpeen tullen kysyä ihan hiljaa, ilman sanojakin.

Lupa katsoa rauhassa silmiin kuoleman läheisyydessä olevaa liikauttaa sisälläni jotain sanoinkuvaamatonta. Mietin kuppauksen jälkeen, voisinko katsoa kaikkia, myös itselleni epämiellyttäviä ihmisiä kuoleman lävitse? Mitä minä silloin ihmisissä näkisin? Uskon, että jokainen liikahduttaisi jotain kaunista sisimmässäni.