Puu ei karkaa tuulelta, se kurkottaa niihin oksillaan.

Ihmisille voi tulla pitkiäkin jaksoja elämässä, kun emme tule kosketetuksi. Tällaisen jakson jälkeen kosketetuksi tuleminen voi aiheuttaa monia tunteita.

Itkettää, kun tunne pitkällisestä yksinäisyydestä hyökyy pintaan. Jotkut hätääntyvät: ”Kuinka minua nyt niin itkettää vaikka kaikki on hyvin?” Silloin käsi pysähtyy vain hiljaa odottamaan, kuin kannustaen. Aikaa on.

Voi olla hankalaa yhtäkkiä asettua olemaan nähty, hyväksytty ja kosketettu. Jokin osa sinusta saattaa tuntea silkkaa kauhua: ”Pystynkö sittenkään tähän? Tämä kaikki on niin outoa. Mitä jos sittenkin vain häivyn?” Pian nauramme yhdessä jollekin arkiselle asialle eikä toinen jalkasi olekaan enää lähtökuopissa.

Seksuaalisuus, jota on pitkään pidetty tiukasti suljetussa purkissa, voi yllättäen herätä – sukupuolesta riippumatta. Mielessä pyörii sekalaisia tunteita häpeän ja ilahtuneisuuden välillä. ”Hienoa tuntea olevansa elossa! Mutta mitä teen näille kiusallisille mielihyvän tuntemuksille, mitä tämä tarkoittaa, miksi nyt?” Silloin pidän sopivaa etäisyyttä kunnioittaakseni herännyttä elämänvoimaasi, joka kuuluu sinulle. Kaikki on hyvin.

Yksinäisyydessä voi myös tulla ylikorostunut tunne omavoimaisuudesta. Se huutaa kovaan ääneen: ”Ei tuo mitään tiedä saati osaa, katsotaanpa vaikka.” Silloin juttelen sille osalle sinua, joka on kuitenkin rohkeasti päättänyt tulla. Se osa sinusta suostuu kertomaan olennaiset asiat ja antaa tarpeellista ohjausta työskentelyyni.

Älä ole huolissasi mistään näistä. Korostunut yksinäisyyden tunne hyökyy ylitsesi vain poismennäkseen. On luonnollista, että jokin osa meistä haluaa joskus juosta karkuun juuri sitä, mitä eniten tarvitsemme. Herännyt seksuaalisuus on tärkeää ravintoa sinulle itsellesi. Anna sen olla sinussa kaikessa rauhassa, rikastamassa elämääsi. On hyvin ymmärrettävää, että omavoimaisuudesta rakentuu joskus liiankin suljettu turvapaikka itsellemme. Luovu turvapaikastasi sopivan hetken tullen, jotta näkisit, että sinun on mahdollista saada apua toiselta ihmiseltä. Apua, jota ei tarvitse ansaita olemalla hyvä tai suorittamalla jotain oikein.

Me kaikki tarvitsemme joskus virkistävän tuulahduksen vierailta mantereilta, toisilta ihmisiltä. Älä suotta rakenna liian pitävää tuulensuojaa itsellesi – liian pitkäksi aikaa. Meillä itsellämme ei aina ole avaimia jokaiseen suljettuun oveen. Joskus on tarkoitus, että vieras tuulenpuuska avaa ne yllättäen sinulle.

Olen väistellyt väistämätöntä jo tarpeeksi pitkään, pyörinyt ympyrää milloin makustellen kiehtovan näköistä polun alkua, milloin taas vain juonut viiniä ja iloitellut leikkien, etten näe koko polkua laisinkaan. Toisinaan mieleen on päässyt pelko siitä kaikesta, mihin harharetkiin ja kasvukipuihin uudelle polulle astuminen johtaa.

Valmistaudun avaamaan Parantolan oven heille, jotka haluavat löytää oman tapansa harjoittaa kansanparannusta. Oven avaaminen pelottaa, vaikka tiedän että se on väistämätöntä – myös välttämätöntä monestakin syystä.

Ovestani astuu kulkijoita, joita puhuttelee juuri minun tapani harjoittaa tätä ammattia. On tärkeää itsenikin kannalta, että kansanparannusperinne jatkaa omaa elämäänsä monien käsiparien kautta, rikkaana. Parantola tuntuu tähän tarkoitukseen pyhitetylle sijalle. Oman kokemusperäisen tiedon ja taidon jakamisessa on kyse myös minun seuraavasta kasvutehtävästäni.

Osa minusta ei halua puhua. Se haluaa vain ottaa vastaan ihmisiä, kuunnella ja napata hiljaisuuden vallitessa kiinni vain siitä, mikä on olennaista sillä hetkellä. Kaikki muu saa jäädä. Sitä osaa minusta ei saa pienenkään yleisön eteen puhumaan kirveelläkään. Sille on tärkeää, että ovi avautuu. Aivan yhtä tärkeää on kun se sulkeutuu ja saa olla rauhassa.

Toinen osa kärsii itsellisen ammatinharjoittajan erillisyyden tunteesta. Se kaipaa kollegoita, kanssakulkemista ryhmässä. Se nauttii siitä, että saa viritettyä tunnelman kohdilleen ja hoksaa milloin avata mikäkin ovi tai ikkuna. Tämä osa minusta pulputtaa iloista puheenpartta sutjakasti.

Nämä molemmat puolet ottavat lämmöllä vastaan teidät, uudet minulle vielä tuntemattomat kanssakulkijat. Edessä on uusi polku valoineen, varjoineen, linnunsulkineen ja kivenmurikoineen. On aika kulkea itsekseen, kunnes taas alkaa aika jolloin saa kulkea yhdessä toisten kanssa. Mennään jo!