Ajoin vuosia sitten yhden pienen pohjoisessa sijaitsevan paikkakunnan läpi ohikulkumatkallani. Eräässä paikassa siellä minulle tuli kummallinen kokemus. Koin jotain toista todellisuutta, toista aikaa päällekkäin. Minun oli pakko keskeyttää ajaminen, olin niin hämmästynyt. Ilmaa olisi voinut leikata veitsellä. Istuin pitkän tovin. Jonkin ajan kuluttua päällekkäisyys raukesi ja jatkoin matkaani mietteliäänä.
Jotkut kutsuvat sitä dejavu-ilmiöksi. Se on verrattain yleinen. Minulle niitä on läpi elämän tullut milloin voimakkaampana ja milloin vain nopeina välähdyksinä. Joskus lapsena tunsin monet paikat jo valmiiksi tutuksi. Saatoin tietää mitä missäkin on, vaikka takuuvarmasti perheeni ei ollut paikassa aiemmin käynyt. Ajattelin lapsena, että olin nähnyt paikan unessa ja dejavu-ilmiö on voimakas muisto siitä. Ilmiötä on tutkittu myös tieteellisesti, mutta tyhjentävää selitystä sille ei ole löydetty. En itsekään voi väittää täysin ymmärtäväni, mikä ilmiön tarkoitus on.
Hiljattain sain tietää, että siinä paikassa oli 1600-luvulla elänyt ”itsellisnainen”, kansanparantaja, joka hirtti itsensä noin 40-vuotiaana jättiläismäntyyn saadessaan moitteettomista parantajantoimistaan noituussyytteen. Tarinan kuullessani koin päällekkäistodellisuuden uudelleen. Jokin osa minusta koki selvästi voimakasta yhteyttä tähän tapahtumaan. Ihan kuin kaikki aika, mennyt ja nykyisyys olisivat tässä ja nyt.
Monet ihmettelevät, miksi kansanparannus tapahtuu edelleen kuin piilossa eikä vanhempien taitajien oppiin meinaa päästä. Joskus olen sitä itsekin ihmetellyt – olen itse harjoittanut ammattia avoimin ovin, vilpittömin mielin ilman turhanpäiväistä salamyhkäisyyden tai erityislaatuisuuden varjoa ylläni. Vanhemman kansanparantajapolven osalta syy pidättyväisyyteen voi löytyä menneisyyden historiallisista taakoista. Herkkyys on maalaiskylissäkin usein piilotettu ja ihmisten arvostelevia puheita on pelätty. Moni ei vieläkään halua paljastaa kokevansa ihmisille niin tavallisia tietoisuudentilan muutoksia tai arjesta poikkeavia aistimuksia. Uskon, että asiat ovat muuttumassa ja ihminen hyväksytään yhä paremmin kokonaisena itsenään.
Olen nyt suurinpiirtein samanikäinen kuin tuo nainen. Kuinka onnekasta aikaa saankaan elää, kun ammattinharjoittamistani ei käytännössä uhkaa mikään eikä kukaan. Omistan tämän kirjoituksen niille vielä elossa oleville kansanparantajille, jotka ovat ylläpitäneet taitojansa myös silloin kuin se ei ole ollut muodissa.
