Luottamus

Kulje oma ylväs polkusi, sivuille vilkuilematta

Kulje oma ylväs polkusi, sivuille vilkuilematta

Joskus kuin varkain elämäämme pääsee hiipimään epäluottamus. Jokaisen gurun ohjeista löytyy mielestämme aina jokin vaillinaisuus, joka romuttaa arvostuksen niihinkin näkemyksiin, jotka voisivat olla meille avuksi. Ehkä toistamme itsellemme, että kukaan ei voi meitä auttaa. Kukaan ei ymmärrä juuri minun tarpeitani täydellisesti. Siitä huolimatta jatkamme täydellisen neuvonantajan etsimistä itsemme ulkopuolelta.

Ehkä joskus meille on käynyt niin, että neuvonantajasta on tullut liian tärkeä meille. Luottaessamme sokeasti jonkun toisen tietoon, noudatamme vahingossa sellaisiakin neuvoja, jotka eivät sillä hetkellä ole meidän parhaaksemme. On tärkeää osata kuunnella hyviä neuvoja. Aivan yhtä tärkeää on ottaa neuvonantaja alas siltä korkealta jakkaralta, minne hänet itse olemme asettaneet. Oli sitten kyse ihailemastamme ihmisestä tai noudattamastamme maailmankatsomuksesta.

On varsin totta, ettei ole olemassa valmista maailmankatsomusta tai elämäntapaa, joka koostaisi juuri sinulle täydellisen lautasannoksen. Ei ole syytä tuomita vääränlaista ruokareseptiä tai ideologiaa silloin kun on kyse luottamuspulasta omaan itseesi ja kykyysi jäsentää omia tarpeitasi.

Aina ihmiset eivät tiedä, miksi heillä on paha olla. Joskus se näytetään minulle ja voin yrittää sanoittaa sen, mitä ihminen ei ole itse osannut. Ne ovat asioita, jotka ihminen jo sisimmässään tietää todeksi. Yllätyksiä ei tule. On vain rauhaa, mitä tosiasiat tuovat sinulle lahjana. Olivat ne tosiasiat sitten kauniita tai ei.

Jakkaralta on sitä yksinäisempää huudella, mitä korkeampi se on. Kuuntelethan minua reilusti ja ryhdikkäästi vierellä seisten. Jos hetken tuntuukin, että tiedän ja osaan enemmän, niin anna sen olla vain hetki. Kukaan ei seiso tietäjänä sinua korkeammalla kun on kyse siitä, mikä sinulle on parasta tässä hetkessä.

Lupa Viimeiseen Kuppaukseen

Hirven jalanjäljissä

Hirven jalanjäljissä pienen matkaa

Lähdin aamulla kyyhkysmetsälle katsomaan, vieläkö parvia lentelisi. Varpushaukka viuhahti, kolme valkohäntäpeuraa jähmettyi kiväärinkantamalle katselemaan minua, lopulta loikkivat pois. Istuin pitkän aikaa. Lopulta tuli tunne, ettei tänään liiku senkaltainen saalis, mitä olin lähtenyt pyytämään.

Lähdin uteliaana seuraamaan tuoreita aikuisen hirven jälkiä. Pitkin pellonreunaa, ojan yli metsään. Makuupaikan jälkeen alkoi metsäkauris lähistöllä huutaa varoitushuutoansa. Se on käheä ääni, melkein kuin koiran haukunta. Muistin samantien, että kaikkeen tässä maailmassa täytyy olla lupa – muunkin kuin maanomistajan, valtion tai naapurin. Peräännyin samantien. Tuli tunne, etten saanut suotta häiritä hirveä.

Työpäiväni alkoi Viimeisellä Kuppauksella. Sillä tarkoitetaan kuppausta ennen kuolemaa. Kuuntelen yksinäisyyden, taakkana toisille olemisen tunteen ja sen, että kaikki on oikeastaan valmista, mutta kukaan ei enää uskalla katsoa silmiin. Läheiset juttelevat niitä näitä, kuin väistelisivät väistämätöntä.

Me tarvitsemme jonkun hyvästelemään. Antamaan viimeisen täällä elävän ihmisen katseen. Niin hirven jälestämiseen kuin kuolevan saattamiseen tarvitaan lupa. Sen voi tarpeen tullen kysyä ihan hiljaa, ilman sanojakin.

Lupa katsoa rauhassa silmiin kuoleman läheisyydessä olevaa liikauttaa sisälläni jotain sanoinkuvaamatonta. Mietin kuppauksen jälkeen, voisinko katsoa kaikkia, myös itselleni epämiellyttäviä ihmisiä kuoleman lävitse? Mitä minä silloin ihmisissä näkisin? Uskon, että jokainen liikahduttaisi jotain kaunista sisimmässäni.

Turvallinen oikotie

Merenneito Kupparin tuvassa (2)Huoltajan vanavedessä Parantolaan sisälle hipsii lapsi, joka ei pelkojensa vuoksi uskalla iltaisin nukahtaa. Hän on ollut lääketieteellisen toimenpiteen vuoksi nukutuksessa, jonka aikana tapahtui jotain traumaattista – hän jäi tietoiseksi. Näin voi tapahtua aikuisellekin – ilmiö on harvinainen, mutta tunnustettu.

Laskemme hieman leikkiä – eihän ihmisten hoitamisen niin vakavaa ja syvällistä tarvitse olla. Vakuutan, että mitään sellaista ei tapahdu, mitä hän ei halua.

Juttelen kireistä paikoista. Siitä, että aikuisetkin hoidattavat itseään, jotta olisi parempi olla ja helpompi nukahtaa rauhassa iltaisin. Kipeitä paikkoja löytyy pieneltä ihmiseltä paljon. Ihan kuin hän edelleen olisi kauhuissaan. Yhtäkkiä hän kertoo, että päähän tulee lämpöä. Kuittaan sen iloisesti hyväksi asiaksi. Pyydän häntä kääntymään selälleen ja katson vielä kaulan ja rinnan alueen lihaksia. Tunnen sormissani kuin salamana sykähtävän paineaallon, joka menee kohti päätä. Kysyn pojalta, että miltäs se tuntui. Hän kertoo silmät suurena kuulleensa korvassa jonkin äänen.

Niin saimme hetkessä kulumaan puolituntisen. ”Kuluiko tässä niin kauan?” Hän siirtyi sohvalle ihmettelemään ja käänteli päätään. Hän kertoi, ettei korvassa enää kuulu mitään.

Mieltäni jäi askarruttamaan, oliko hoidostani tarvittavaa apua. Onnekseni sain myöhemmin kuulla, että poika nukahtaa iltaisin ilman pelkoja. Osa minusta tunsi silkkaa epäuskoa siihen, että ihminen voi vapautua traumaattisesta kokemuksesta tällä tavoin. Ei tuskaista kuukausien työstämistä, lääkitystä, keskustelua, ei tapahtumien yksityiskohtaista läpikäymistä. Näyttäisi kuitenkin sille, että jokin osa meissä osaa kirjautua ulos traumaattisesta kokemuksesta. Täristämme sen itsestämme irti kuin peura selvittyään saalistajan kimpusta hengissä.

Jos olet kokenut jotain pelottavaa ja selittämätöntä, anna kehosi purkaa pelko pois. Ole heikko, tärise, itke, huuda, heti kun tilanne on ohi ja on turvallista. Muutoin on vaarana, että pelko kangistaa sinua päivästä toiseen, illasta aamuun, vaikka mikään ei ole enää hätänä.

Äärirajoilla raukeilla

Kuppari-Hanna suden läähätysMitä elämä olisi ilman ääritilanteita? Ilman sitä, että jokin meissä venyy ja on lujilla, katkeamispisteessä? Ilman koettelemuksia emme ehkä koskaan kokisi uutta syntymistä. Ilman jaksamisen rajapintoja jäisimme itsellemme tuntemattomiksi. Emme tietäisi mihin hyvään ja pahaan olemme kykeneväisiä. Mikään meissä ei myöskään muuttuisi, vaan hiljaa kypsyisimme, tuleentuisimme kuin vilja lopulliseen uneen.

Kun kohtaat äärimmäisen tilanteen, jossa koet sisäistä painetta ja pelkoa, anna sen venyttää jotain osaa sisimmässäsi. Anna tilanteen olla sietämätön sopivan aikaa. Älä suotta tee hätiköityjä ratkaisuja. Jos käytät ylimitoitettua voimaa ratkaistaksesi tilanteen liian nopeasti ja päästäksesi poistumaan paikalta, on mahdollista että löydät itsesi pian uudelleen vastaavanlaisesta tilanteesta.

Unestani: ”Näen lauman susia ympärilläni, jokin minussa on tavattoman suunniltaan. ”Pakene tai taistele.” Sen sijaan, että käytän voimiani, asetun ja läähätän kuin susi. Olen vain paikoillani. Sen sijaan, että räjähdän kappaleiksi sisältäni, laajenen. Annan itseni olla. Annan äärimmäisen paineisen tilanteen olla. Läähätän kuin alistuneena olemaan keskellä ristiriitaa. Lopulta en kestä enää, vaan menetän tajuntani. Sudet tulevat nuolemaan minua, kunnes virkoan.”

Mitä hellintä huolenpitoa. Uhka voi muuttua tärkeäksi tahoksi, joka hoivaa ja kasvattaa meitä.

Saalis vai saalistaja

saalis vai saalistaja eTein tavallista hierontaa, kun asiakkaani yhtäkkiä kysyi, kummalla puolen häntä seison. Hänen mielestään joku hieroi myös toiselta puolelta kehoa. Hän oli vakuuttunut siitä, että jakaannuin kahtia ja hieroin molempia puolia. Tunsin oloni ihan tavanomaiseksi – hyväksi kuten yleensä ihmisiä käsitellessäni. Myötäilin pöydällä makaavaa ihmistä: se mitä hän kokee, on hänen pyhää omaisuuttansa, ei minun.

Kun mietin unimaailmaani ja sen syvyyttä. Aloin kuitenkin itsekseni uskoa siihen, että me voimme olla monta. Kohtaankohan koskaan niitä hahmoja, ketkä käyvät hoitopöydälläni unimaailmassa? Olen usein silloinkin ikään kuin töissä tai oppimassa. Ihmiset siellä tuntuvat aidoilta persoonilta, joihin minulla ei ole mitään arjen yhteyttä – he eivät edes muistuta ketään tuntemaani ihmistä. Mitä mahtaisin tuntea jos päivä- ja unimaailmani joskus yhdistyisivät? Kestäisinkö sen?

Unestani: ”Jahtasin peuralaumaa kumpuilevalla peltoaukealla. peurat juoksivat vastaan. Lähdin heitä päin. Joku ääni varoitti sudesta, sekin jahtasi peuroja. Susi ottikin minut kohteekseen. Ensin pakenin sitä, kiipesin kauhu kurkussa seinämää ylöspäin. Lopulta antauduin saalistajalle, se oli väistämätöntä. Olin peura. Antauduin kiinniotettavaksi.”

Antautumisen hetkessä oli jotain suunnattoman arvokasta, siinä tapahtui yhdistyminen. Olin sekä saalis että saalistaja. Jokin täyttyi, jokin muuttui merkityksellisellä tavalla. Saalis ja saalistettava voivat olla yhtä. Päivä- ja unimaailma voivat sulautua.

Kevyet kantamukset

siiven sipaisu Kuppari-HannaTulin kotiin Parantolalta. Joku kysyi, millainen työpäiväni oli. En yhtäkkiä muistanut mitään. Tiesin, että olin ottanut vastaan kolme ihmistä. Yksi kuppaus ja kaksi muuta hoitosessiota. Muistin etäisesti kasvot ja tervehdykset. Kädenpuristukset ja halaukset. Verenhajun ja ihmisten erilaisuuden. En muuta.

Tunsin oloni virkeäksi ja vointini oli hyvä. Muistamattomuuteni aiheutti huolen sijaan uteliaisuuden sekä itsessäni että muissa.

Usein uudet tuttavuudet ja toimittajat haluavat tietää, mitä olen menneisyydessäni tehnyt, millä tavalla elänyt. Joka kerta minusta tuntuu kuin kertoisin jostakusta vieraasta ihmisestä. Ihan kuin en aivan ulottaisi polkuun, joka kulkee selkäni takana. Muistan nuoruuden ystävieni kasvoja, asioita joista pidin, paikkoja joissa elin. Muistan työpaikat ja ihanat kodit, joita asutin. Periaatteessa kaiken, mutta ilman henkilökohtaista yhteyttä niihin.

Joku sanoi, että silmieni värikin on muuttunut. On ehkä myönnettävä, että olen eri. Ehkä meillä on mahdollisuus olla uusi ihminen joka päivä. Tämä hetki on samaan aikaan sekä tyhjä että täysi. Oletko sinäkin kokenut jotain samankaltaista?

Äänet tuntemattomasta

Kuppari-Hanna

Umpipuu – Kupparin Parantola

Vanhemman miehen rehevä, murteinen ääni kertoo minulle puhelimessa erikoista tarinaa. Hän etsii apua ystävälleen, joka kuulee vieraiden äänten juttelevan hänelle häiritsevästi, etenkin öisin. Mies vakuuttaa minulle, että virallinen terveydenhuolto on hänet terveeksi todennut. Lääkkeistä hänelle oli tullut vain huono olo.

En tiedä, millä tavalla tällaiset ilmiöt kuuluisi selittää. Luonani käy monenlaisia ihmisiä. Samoin kuin muutkin, joudun toisinaan kamppailemaan ennakkoluulojeni kanssa, niin kotoisaksi kuin tunnenkin oloni selittämättömillä vesillä. Mietin, onkohan tapaus sittenkään minun hoidettavissa? Onkohan hän niin huonokuntoinen ja hauras mieleltään, että hän kuuluisi toisenlaisten ammattilaisten hoitoon?

Lupaan auttaa miestä sillä ehdolla, että hänen itsensä tekee mieli tulla nimenomaan minun luokseni. Lupaan pitää hänestä hyvän huolen ja kuunnella koko tarinan – ja sitten katsoa mitä on tapahtuakseen.

Kaikki alkoi siitä, kun hän oli suuren elämänmuutoksen pyörteissä päätynyt erään hengellisen liikkeen parantamiskokoukseen. Liikkeen johtaja oli laittanut käden hänen päällensä ja hän oli menettänyt tajuntansa. Tapahtuneesta oli kulunut yli 10 vuotta. Mies oli normaalisti työelämässä ja koki muutoin voivansa hyvin, paitsi että kärsi kuulemistaan äänistä, sillä ne koskivat aina jotain ikäviä asioita. Vaati myös paljon tahdonvoimaa olla välittämättä äänistä.

Mies kertoi, että Parantolaan sisääntullessa äänet olivat hiljenneet. Lävitseni menivät kylmät väreet. Vakuutin hänelle, että hän saa apua. Siitä, mitä sen jälkeen tapahtui, en osaa kertoa. Osa minusta näki, mistä oli kyse. Osa minusta kurkotti maailmaan, jonne ymmärryksemme ei yllä. Iso mies lähti Parantolasta kyynelehtien ja tietäen, että hänen ei enää tarvinnut kärsiä vieraiden äänien keskustelusta. Olin tavattoman iloinen hänen vapauden tunteestaan.

Uskon, että kaikki arvailut siitä, mitä mies kävi läpi 10 vuotta sitten ja nyt, ovat vaillinaisia. Kova tuulenpuuska peltoaukealta päin painautuu hirsiseiniä vasten humisten. Tuvassa vallitsee sanoinkuvaamaton rauha ja turvallisuuden tunne.

Punainen lanka

Kuppari-Hanna

Kuppari-Hanna

Sydän hakkaa. Hengitys on kiivas ja aistit terävöityvät. Käsivarret ovat hartioita myöten kuin tulessa. Mikä nautinnollinen hetki. On aika muuttaa jotain. Viimeinkin aukeaa mahdollisuus toimia ja tehdä asioita ajattelemisen sijaan. Vai oliko se sittenkin niin, että viisaat ihmiset ovat tyyniä ja rauhallisia, tekevät aina hitaasti ja mietiskellen?

Ehkä sinäkin olet yksi niistä, joille slowlife on vastenmielinen muoti-ilmiö ja hyvä tekosyy olla tekemättä asioita valmiiksi, kun niiden aika on. Et kai sinäkin ole joskus hairahtunut meditoimaan levottomuutta pois sen sijaan, että laittaisit pari asiaa elämässäsi kerta kaikkiaan kuntoon?

Ei ole helppoa olla hyvä ihminen. Joskus hyville ihmisille käy niin, että mitä enemmän elämä huutaa vanhan polttamista ja siltojen rikkomista maailmoihin, jotka eivät enää tee hyvää, sitä enemmän ihminen yrittää piilotella pimeitä voimiansa, joilla on hyvä tarkoitus. Jos tällainen muutokseen tarkoitettu voima jää käyttämättä, ohjautuu agressio pois siitä hyvästä, mihin se on tarkoitettu. Ehkä lähdet vahingossa muuttamaan itsesi sijaan läheisiäsi. Tai lastaat painetta jonkin itsesi ulkopuolisen tahon harteille.

Slowlife on toisinaan tarpeellinen ilmiö heille, ketkä sokeasti suorittavat materiaalisen maailman loputtomia askareita. Rauhoittuminen on hieno asia, kun on sen aika. Mutta yritätkö vain olla hiljaa läsnä silloin, kun on aika toimia? Hidastatko, kun on tilaisuus kiihdyttää ja saada asioita muutokseen? Punainen lanka, joka juoksee elämäsi läpi, ei ole tasapaksu. Hyvän elämän ei ole tarkoitus olla samanlaista koko ajan. Elämä sinussa kuulee ympärillä soivan rytmin. Se tietää, milloin on aika millekin.

Metsän pesä

Kenen pesä pieniTapaan sattumalta ihmisen, jolla on vaikea krooninen sairaus. Muistan hänen käyneen luonani kerran tai kaksi. Hän toteaa, ettei käynnistä ollut yhtään apua. Pahoittelen hänelle vilpittömästi tilannetta, ainahan ei voi onnistua. ”Huomasitko, oliko edes seuraava yö yhtään helpompi, pääsimmekö lainkaan kärryille asiasta?” ”Juu, kyllä monta päivää oli aivan hyvä, mutta sitten vaiva oli taas kuin ennenkin, ei mitään apua. Ei taida kannattaa varata uutta aikaa.”

Tuomio on ankara. Myötäilen ystävällisesti hänen johtopäätöstään – niin vakaasti se näyttää jo tehdyn.

Lähden lapsi selkärepussa metsään. Kävelen kallioille katselemaan merta ja käppyräisiä mäntyjä. Pienet kädet silittävät selkääni. Pian pää painautuu selkääni vasten. Matkalaiseni nukahtaa. Mietin itseäni ja ammatinvalintaani. Voisin ihan hyvin lypsää lehmiä töikseni. Olisin aivan yhtä tyytyväinen. Ymmärrän, etten valinnut tätä ammattia saadakseni olla karismaattisen kaikkivoipa.

Kävelen suopursujen läpi, nappaan yhden oksan mukaani. Hengitän suopursua kädessäni. Kurkkaan paikan, jossa hirvet usein makaavat – ei tuoreita painaumia. Yhtäkkiä huomaan, että vihreä ympärilläni välähtää tavanomaista heleämpänä. Olen kuusikossa, jossa on aluskasvillisuutena vain sammalta. Ympärilläni on laajalla säteellä paljon linnunsulkia. Joku pesii, haudontalaikusta irtoaa alushöyheniä. Rohkenen kerätä kourallisen itselleni. Juuri tämänkaltaiset höyhenet ovat pikkulinnuille mieluisinta pesävärkkiä.

Metsä on minun pesäni, jota höyhenet pehmustavat. Siellä kasvan rauhassa, opettelen lentämään. Enkä takerru mihinkään.

Seisahdus

Aamu 02

Juuri kun tunnen kehon läpi kulkevan sävähdyksen, hänen silmänsä aukeavat levälleen. Hän kysyy innosta hihkuen: ”Mikä se oli?”.

Juuri kun huomaan kasvojen rentoutuvan ja hengityksen syvenevän, hän pinnistelee pinnalle rupattelemaan: ”Onko sinulla lapsia?”

Juuri kun kuolleelta tuntuvassa raajassa tuntuu viimein pientä sykettä, lausutaan ääneen toivoton huokaus: ”Ei tälle vaivalle taida kukaan mahtaa mitään.”

Ihme säikähtää uteliasta ajatusta, joka yrittää napata kiinni. Se piileskelee, tulee mieluummin varkain ajatuksiltamme, omassa rauhassa.

Syvempi tietoisuuden tila odottaa kärsivällisesti vuoroaan taukoamattomalta höpötykseltä.

Paranemisemme suorastaan kärkkyy solujemme sopukoissa odottaen lupaa sinulta tulla.

Ihmeen äärellä varo suuria tunteita. Pidättele kiihtymystäsi. Ole kuin se kaikki olisi itsestäänselvää. Älä yritä juosta kiinni mitään, mikä tulee näkyväksi vain silloin kun olet pysähdyksissä. Anna kaiken tulla luoksesi kuin usva suolle. Ole ihan hiljaa ja liikkumatta – kuin mitään erikoista ei olisi meneillään. Se, mitä etsit saa sinut kiinni, kun seisahdut.