Miten paljon onnea pystyt kantamaan

On pitkä aika, kun viimeksi olin itse hoitopöydällä vastaanottamassa hoitoa. Ajattelin jokin aika sitten, että voi kun tulisi joku tuttu samaa ammattikuntaa edustava käymään kylässä tai asiakkaana, niin saisin kotikäynnin itselleni siinä sivussa. Välittömästi teki mieli perua toiveeni, sillä se tuntui vähän liian yltäkylläiseltä. Onhan se nyt, kun kaiken pitää tulla kotiovelle saakka – palvelua viimeisen päälle universumilta. Nuori terve ihminen, joka voisi ihan hyvin järjestää ajan ja paikan itse, sen kun vain valitsisi lähellä olevista – hyviä hoitajia piisaa.

Parin päivän kuluttua eräs tuttu kollega kauempaa kertoi matkustavansa tänne päin ja ehdotti vaihtohoitoja. Osa minusta hykerteli ja osa kieriskeli syyllisyydessä tivaten, että onko tämä nyt reilua. Toiset kamppailevat välillä pienienkin asioiden sujumisesta elämässänsä ja minä vaan tilailen kaikenlaisia palveluksia kotiovelle. Ja saan ne.

Osaatko sinä pyytää, ottaa vastaan ja nauttia saamastasi yltäkylläisyydestä? Uskotko, että hyvän tapahtuman jälkeen seuraa lisää hyvää sen sijaan, että olisi jonkin ikävän asian vuoro tulla?