Järvenä vai jokena?

posted in: Yleinen | 0

Mietin viime viikkojen ihmisvirtaa. Erilaisia kasvoja, halauksia, pieniä ja suuria huolia, kepeitä ja vakavia elämäntilanteita. Mietin sitä, kuinka ihmisen elämä on luonnollista vaihtelua liikkeen ja pysähtymisen välillä. Näiden vaihtelu on kuin väistämätön levon ja kasvun luonnonkierto, joista molemmat tarjoavat meille paranemisen mahdollisuuksia.

Elämä avautuu erilaisena, kun seisomme järvivetenä työntäen juuriamme aina vain syvemmälle pohjamutiin. Kaikki näyttää vuorostaan toisenlaiselle, kun menemme jokena kohti uutta ja tuntematonta, toiveikkaina uusien juurten kasvattamisesta ja muutoksesta.

Minulla on sellainen olo, että jos haluamme pysyä terveinä ja hyvinvoivina, meidän olisi kuunneltava tarkoin, milloin on aika olla paikoillaan ja milloin on mentävä.

Jos seisomme liian pitkään paikoillamme, jumittuneena juuriimme ja menneisyyden loputtomaan setvimiseen, mätänemme paikoillemme ja menetämme juuremme joka tapauksessa. Juuret olisi irroitettava, kun ne eivät enää saa tarvitsemaansa ravintoa. Elämämme näivettyneillä juurilla sammuu vähitellen, vaikka yrittäisimme hakea tukea ympäriltämme.

Jos taas kuljemme levottomasti aina uusissa joenuomissa, saatamme jäädä pintavirtauksien vangiksi, emmekä koskaan pääse tutkimaan ravinteikasta pohjamutaa omilla juurillamme. Silloin meitä saattaa alkaa vaivata kyltymättömyys kaiken suhteen. Lopulta mikään ei ole mitään, kukaan ei ole ketään, emmekä enää ymmärrä mistään mitään.

Olimme sitten järvenä tai jokena, molemmat paikat aiheuttavat meille ahdistusta ja vaivoja, jos emme tunne kumpi olisi meille tervehdyttävintä. Miksi jäämme, vaikka vaistot huutavat, että pitäisi lähteä. Miksi lähdemme juuri silloin kun pysähtyminen olisi arvokkainta, mitä voisi tehdä?

Luonani kävi kerran iäkäs ihminen, joka oli ahdistuksesta ja kivusta tuskaisena. Mitään sairauksia hänestä ei ollut löydetty. Keho huusi vääryyttä ja vaikeutta. Kipua. Mikään hänen elämässänsä ja ympärillänsä ei ollut vuosikymmeniin ollut siten kuin hän haluaisi ja tarvitsisi. Hän oli seissyt järvivetenä tuskaisen pitkään.
Minulle jäi hyvin epävarma olo siitä, oliko Parantolalla vietetty aika hänen kanssaan merkityksellistä. Tällä viikolla sain puhelinsoiton. Hän, ikäihminen, oli saanut rohkeutta tehdä jotain, mitä hän ei olisi eläissään uskonut tekevänsä. Hän kiitti vuosien takaisesta tuokiostamme ja kertoi, mitä tuntemuksia hänessä silloin liikkui. Minun ei ollutkaan tarkoitus tehdä tai muuttaa mitään. Hän vain tarvitsi tilan ja hetken itsellensä kaiken tarvittavan muuttamiseen. Nauraa heläytimme puhelun päätteeksi vielä kunnon naurut, sellaisen naurun, jossa nuori ja vanha kohtaavat tasavertaisina kulkijoina.

Lähteminen ja jääminen vaativat molemmat yhtä paljon rohkeutta. Olkoon sinulla herkät jalkapohjat kaiken tämän tunnusteluun. Kuuntele jalkapohjillasi, milloin pieni orastava virta alkaa kutitella ja houkutella johonkin uuteen. Kuuntele, jos pohjamudat kutsuvat ja jalkapohjasi tarvitsevat levollisen paikan seisahtua. Onnea matkaan. En usko, että koskaan on liian myöhäistä lähteä tai jäädä.

Kudelma, jota et näe

posted in: Yleinen | 0

Elät kudelmaa, joka muodostuu kuin selkäsi taakse ikään – sitä ei voi koskaan nähdä kokonaan, ellet sulje silmiäsi ja pyri näkemään toisilla aisteilla. Tähän kudelmaan saattavat osallistua aivan toiset ihmiset kuin jotka arkielämässäsi ovat perhettäsi. Nämä ihmissuhteet tunnistat siitä, että menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus tuntuvat kohtaavan selittämättömällä tavalla. Siitä ei voi puhua sanoin.

Tunnen monia, jotka kertovat epäuskostaan kaikenlaiseen kaurapuuroarjen ylittävään. Minulla on suuri ymmärrys heitä kohtaan. Monet heistä kuitenkin pohjimmiltaan haluaisivat kokea jotain erityislaatuista. Puheesta saattaa toisinaan kuultaa vaivihkainen pettymys siitä, että toiset tuntuvat saavan ihmeellisiä tietoisuudentilan kokemuksia, tietoisia unia ja valonäkyjä. Punnitsemme näiden kertomusten äärellä epäröiden itseämme ja toisia ihmisiä.

Elämme aikaa, jolloin lihasten sijasta moni pinnistelee tietoisuuden taitojansa äärimmilleen. Miksi toiset päätyvät metsästämään huikeita tietoisuuskokemuksia toisensa perään ja toiset eivät niitä saa kurinalaisimmallakaan työskentelyllä?

En usko, että kokemukset toisista maailmoista tai tietoisuudentiloista ovat ehdottoman tärkeitä tässä elämässä. On mahdollista, että ne aiheuttavat vääränlaista erinomaisuuden ja erityislaatuisuuden tuntua inhimillisessä ihmisessä, joka toivoo olevansa kehityksen etummaisessa airueessa. Erityislaatuiset kokemukset saattavat harhauttaa jostakin olennaisesta, joka odottaa tarttumista juuri tässä hetkessä, arkisen maailman tuoksinassa.

Uskon silti, että meille tekee hyvää nähdä maailma monin eri aistein. Uskon, että yhteydentuntu johonkin, joka tuo sinulle rauhaa, auttaa sinua avautumaan kaurapuuroarjen ylittävälle tietoisuudelle jos niin haluat. Se voi olla joku toinen ihminen, jonka tunnet voimakkaasti elävän samaa kudelmaa sinun kanssasi. Se voi olla jokin metsäneläin, johon toistuvasti törmäät. Se voi olla kaunis maisema, jonka äärellä voit olla totta itsellesi. Yhdisty johonkin sinulle turvalliseen ja seiso siinä sellaisena kuin olet.

Silloin tämänhetkinen persoonallisuus, identiteetti, ikä ja kaikki mitä olet päättänyt olla, menettää terävimmän merkityksensä. Silloin olet yhtä kaiken sen kanssa, mitä tosiasiallisesti ajattelet ja tunnet jossain siellä syvemmällä. Silloin jokin sinussa avautuu myös arkitajunnan ylittäville asioille tapahtua.