Tag Archives: vaistot

kuppaus, kansanparannus, shamamisni, perinnehoidot, kansanlääkintä, finnishfolklore, scandinavian folklore, nordic shamanism

Kuin metsäsuomalaisen mieli

Posted on

Syysaurinko antaa lämpimän säteitään työtilani ikkunoista. Parantolalla lepää ihminen hierottavana. Hän kertoo verkalleen kuulumisiaan. Elettyä elämää. Arjen kiemuroita. Jatkan vaistonvaraista hieromista, mutta katseeni etsiytyy kohti valonsäteitä ja ikkunoista avartuvia maisemia. Ikään kuin katseellani etsisin kanssaihmiselle ulospääsyä tukalasta olotilasta.

Katseeni vaelsi ikkunalta toiselle, kunnes yhtäkkiä näin tuvan ikkunasta varpushaukan lentävän pellolla. Se liiteli ilmavirtausten saattelemana vaivattoman näköisesti, kunnes teki syöksyn kohti peltonurmea. Saalistaja. Tarkkanäköinen ja keskittynyt. Käteni pysähtyivät hetkeksi.

Minulle se, mitä näen luonnossa, tuntuu dialogilta johonkin, mitä siinä hetkessä on käsillä. Se on kuin ajatuksia avartava tuulahdus johonkin, minkä parissa tietoisuuteni työskentelee. Miksi?

Tietoisuuksien rihmasto

Luontohavaintoihin ja villieläinkontakteihin voi myös suhtautua kuin sattumaan. Niiden tuoma ilo ja ainutlaatuisuus toki pysyy silti – ja se on jo valtavan arvokasta. Analyyttinen ja kriittinen mieli antaa arjen valinnoille tukevan rungon ja turvan. Elämä ja kokemukset ovat kuitenkin muovanneet mieltäni laajenevasti myös toiseen suuntaan.  Joskus näitä sattumia tulee määrällisesti niin paljon, että mieleni joutuu kertakaikkiaan harkitsemaan avarampaa suhtautumista. Ajattelen toisinaan kuin sivistyksen ulottumattomissa elävä metsäsuomalainen. Kuin vaistonvarainen eläin, joka kokee olevansa yhteydessä erilaisten tietoisuuksien rihmastoon. Kuin sisälläni olisi jonkinlainen kompassintapainen aistielin, jota minun on välttämätöntä kuunnella. En voi muuta. Suunnistan elämässäni ja ihmisiä kohdatessa kuin muuttolinnut ikään. Ilman todennettavissa olevaa näkyvää kompassia.

Millaisten tapahtumakulkujen myötä tällainen metsäsuomalaisen mieli saa sijaa?

Minä kerron sinulle. Se on silloin, kun…

Kun autoni ikkunaan lentää haukka.

Kun kotini ikkunoihin kuolee parin päivän sisään kolme lintua ja kotipolulle neljäs.

Kun hiiripöllö on vaeltanut Lapista ja istua nököttää parin päivän ajan Parantolan haapapuussa, samalla oksalla, missä erilaiset haukat ja helmi-sekä varpuspöllö ovat istuneet aiemminkin.

Kun 500 km automatkalla pohjoiseen tuulilasini lähellä käy pyrähtämässä 7 haukkaa.

Kun aamuviiden lypsyllä ystäväni navetalla jaloittelutarhaan ilmestyy vitivalkoinen kyyhkynen.

On päiviä, kun istut sisäisessä ahdingossa kotiportailla ja pikkulinnut pyrähtelevät kasvoillesi 30 cm päästä niin moneen otteeseen, että havahdut katselemaan jotain kiehtovampaa kuin omat tukalat ajatukset.

On se hetki, kun puoliso ajaa jännittyneenä autoa kilometritolkulla reilusti alinopeutta havahtuakseen siihen, että yhtäkkiä vastaantulevan auton keula nappaa ison naarashirven suoraan meidän edessämme.

On se hetki, kun hirvinaaras vaeltaa vesijättömaalla kahden vasansa kanssa ja havaitsee minut kalliolla. Örähtää vain vasoillensa ja jatkavat rauhassa matkaansa.

On se hetki, kun urospeura tuijottaa silmästä silmään, eikä lähde minut havaittuaan pois ja saan sen eräksi.

Haukan viesti

Elämässä on mahdollista muuttua saaliista itse saalistajaksi. Joskus se on ainoa tie kohti omaa henkilökohtaista hyvinvointia ja omannäköistä elämää. Ehkä siihen astinen elämä on ollut ulkoaohjautuvaa, toisten tarpeita liian huolestuvalla korvalla kuuntelevaa. Ehkä juuri voimakkaimmat ihmiset ovat eniten vaarassa joutua sellaisten ihmisten saaliiksi, jotka eivät itse halua ottaa vastuuta elämästänsä. Koska hyvyys. Koska velvollisuus. Vastuu. Koska niin kuuluu.

Kuinka selvältä jotkin asiat tuntuvat ulkopuolisin silmin. Tämän vuoksi pyrin itse reflektoimaan itseäni luotettavien ihmisten seurassa. Kaikilla meillä on sokeat pisteemme, joiden näyttäminen on läheisten tärkein ja vastuullisin tehtävä.

Oletko sinä vaarassa jäädä jonkun ideologian, uskonnon tai asenteen saaliiksi? Kai tiedät, että maailmalla on saalistava luonne? Erilaiset agendat etsivät jatkuvasti laumatoimijoita. Kai tiedät, että kaikki tyhjiö tässä maailmassa täyttyy? Mikäli sinä et osaa haluta mitään, joku muu kyllä haluaa. Sinä täytyt jollain agendalla tai toisten ihmisten toiveilla jo ennen kuin huomaatkaan.

Ole rohkea. Ole mieluummin saalistaja kuin saalis. Symbolisesti. Mieti asiaa. Missä asioissa voisit hyödyntää voimakkaampaa ja päättäväisempää otetta? Milloin voisit antaa vain tuulen tulla siipiesi alle, leijailla ja tarkkailla aikasi, kunnes isket. Kunnes teet jotain, mitä olet itse päättänyt.

Asiasanat: suomalainen shamanismi, luontoyhteys, voimaeläimet, kansanparannus, vaistot, intuitio, luonnonmukainen elämä, voimaantuminen

Juuriin kietoutunut kivi

Posted on

Tiedän erään todella taitavan ja voimakkaan kansanparantajan, verenseisautusperinteen kantaja. Hän elelee hissuksiin omissa oloissaan toimittaen omia pikkuaskareitaan. Aikanaan ihmettelin hänelle ääneen, miksi hän ei hoida toisia ihmisiä ja hyödynnä taitojansa. Kerran hän katsoi syvälle silmiin, sellaisella katseella jota tekee mieli väistää. Hän harkitsi hetken vastausta, mutta totesi sitten, ettei minun ymmärrykseni riitä.

Ymmärrys hiipii joskus perästäpäin. Tällaisia ne minua opettaneet kansanparantajat ovat tähän asti olleet. Ei selitellä. Ymmärrys, oppiminen sen koommin kuin paraneminenkaan ei heidän mielestään voi olla kenenkään toisen vastuulla. Eikä puheella ole järin suurta virkaa silloin, kun jokin asia pitää ymmärtää kuin selkärangasta käsin. Syvää ymmärrystä on myös hyvin vaikea jouduttaa. Tulee, kun tulee.

Hänen mielestään ketään ei tarvitse kiirehtiä pelastamaan yhtään miltään. Elämältä varsinkaan. Eikä aina kuolemaltakaan. Siitä huolimatta hänestä ei löydy kylmyyttää saatika välinpitämättömyyttä. Vain rauhaa sitä kaikkea kohtaan, mikä on. Tarkemmin, kun mietin, ymmärrän hyvin sen, ettei hän halua leimautua kenenkään auttajaksi, etenkään kun auttaminen niin usein tapahtuu kuin yläviistosta käsin. Vapaus. Riippumattomuus. Tasavertaisuus. Kyky nähdä eheys ja arvokkuus myös sairaudessa ja kuolemassa. Hän elelee kuin kivi routarajoilla, vakaasti juuriin kietoutuneena. Omalla paikallaan. Jos hän liikahtaa, rikkoo routa jonkun toisen kohdan. Roudanpitelijä.

Ajellessani kotiin tänään, nuori merikotka pyrähti matalalentoa hiekkatien yli. Jäänyt talvehtimaan tänne. Elävä lintu on mielestäni ilahduttavampi kuin kuollut. (Linnut polullani) ”Joku halusi sinulle ei-hyvää. Sinua suojellaan. Metsä suojelee.” Ja niin tässä elämässäni unitajunta ja arjen askareet kulkevat sulassa sovussa.

Shamanismin taakka

Posted on

Välillä luokseni tulee ihmisiä, jotka haluavat aktiivisesti kokea jotain järisyttävän shamanistista arjen vastapainoksi. Jotain, joka kertakaikkiaan ottaa päivätajunnalta luulot pois ja vie jännittävälle matkalle kohti näkymätöntä ja sielua väkevöittävää. Valitettavasti en pysty tarjoamaan tällaista jännitysnäytelmää tilaustyönä.

En myöskään ole shamaani. Tiedän muutaman, joka on. Se on sellaista sivustakatseltavaa, että omat halut hinkua samalle polulle kylmenevät. Kun toinen tajunta on omalla kohdallani aktiivisempi, tapahtui se sitten Parantolalla tai kotona, osa minusta pelkää. Toinen osa on kuin istuisi vanhaan tuttuun, jo kuluneeseen nojatuoliin, joka edustaa kodin tuomaa turvaa ja lämpöä. Voimaa ja vapautta. Meillä kaikilla on tämä toinen tajunta. Sen kohtaat nukkuessasi. Siinä hetkessä, kun jokapäiväisen arjen ongelmanratkaisusta koostuvat unisikermät ovat tulleet valmiiksi, sinulla on mahdollisuus olla se syvempi tajunta, joka todellisuudessa olet.

Kerran yritin hoitaa ihmistä, jonka keho ei reagoinut käsittelyyni parhaista yrityksistäni huolimatta. Olin ymmälläni, sillä olin hoitanut vastaavia arpikudosvaivoja leikkausten jäljiltä lukuisin määrin. Kieli keskellä suuta yritimme saada edes jotain hoitoreaktiota aikaiseksi. Lopulta totean tilanteen silmästä silmään – en pääse kärryille, en osaa. Ihminen alkaa itkemään, sillä kaikki mihin hän voisi ajatella uskovansa, on jo yritetty. Hänen kärsimyksensä ympärillä ovat pitkään pyörineet verkostomarkkinoijat, yksityisen lääkäriaseman kirurgit ja muut haaskoille hakeutuvat auttajat omine motiiveineen ja neuvoineen. Syödään kallista lisäravinnetta puoli vuotta, seistään päällään uskollisesti joka aamu, ostetaan jokin kallis laite ja odotetaan sisukkaasti parenemista. Tunnen hänen vihansa itkun takaa. Minulta pääsee karjaisu ja käteni kouristavat hänen alavatsaansa kuin ottaakseen pois sieltä jotain. En ole enää itseni hallinnassa. Tunnen sisäistä tärinää. Jakaudun kahtia.

Osa minusta on huolissaan siitä, hätääntyykö ihminen pöydällä. Miten oudolle kaikki mahtaa näyttää. Toinen puoli minusta käyttää suvereenisti voimaa, joka ei ole minun. Ihminen on kohdannut sisäisen vaa’an kielen. Jonkin, jossa pienikin sysäys jompaan kumpaan suuntaan on kohtalokas. Haluaako jatkaa huonojen neuvonantajien hirttämistä, vai ottaakko täydet valtuudet omasta elämästä?

En jäänyt miettimään, kuinka hänen kävi. Sain tällä viikolla kuulla, että hän ei koskaan parantunut täydellisesti vaivastansa. Sen sijaan hän lakkasi olemasta pyöveli toisille ihmisille ja elämälle ylipäätään. Vaivan tuomien kipujen rajoittava voima häneen hiipui koko ajan. Hän vaikutti vakaalta ja onnelliselta, vaikka kaikki ei ollut edelleenkään täydellisesti.

Paraneminen ei aina tarkoita sitä, että sairautesi katoaa, vaan että löydät rauhan elää sairauden ja jäljellä olevan terveytesi kanssa. Kaikilla meillä on shamanismin, maailman vanhimman uskomusjärjestelmän, koodit sisällämme. Se on osa menneisyytemme perustaa. Ei ole ihmistä, jota ne eivät tosipaikan tullen puhuttelisi ja veisi kohti parempaa. Jokin, jota kantaa taakkana, voi olla suuri avunlähde oikean hetken tullen. Tällaista voimanlähdettä ei kuitenkaan tee mieli tökkiä kepillä joka päivä, jokaisen kohdalla. Sen antaa mieluusti levätä omassa rauhassa.

Joku, jolle olla totta

Posted on

Osalta meistä puuttuvat läheiset ystävyyssuhteet, joissa saisimme tukea ja kuulevan korvan juuri silloin, kun itsellämme on vaikeaa. Yhä useampi meistä myös jättää kertomatta läheisilleen yksinäisyyden hetkinä piilevistä raskaista tuntemuksista, epävarmuudesta tai selittämättömästä ahdistuksesta.

Iät kaiket kansanparantajat ja kupparit maalaiskylissä ovat toimittaneet luottoystävän virkaa. Tiiviissä kyläyhteisöissä ja kolmen-neljän sukupolven maatiloilla on ymmärrettävistä syistä ollut omia jännitteitä, jotka ovat estäneet ihmistä olemasta oma itsensä – epävakaat ja kilvoittelevat ihmissuhdekiemurat saavat meidät piilottelemaan heikkouksiamme. Meille kaikille olisi tärkeää löytää edes yksi ihminen, jolle uskaltaa olla erityisen totta totisen paikan tullen.

Mikäli tarvitset elämässäsi lisää tukipilareita, voit valita itsellesi sopivalta tuntuvan hoitomuodon: virallisen puolen psykologipalveluista ja erilaisista kehohoidoista shamaanimatkaan. Kaikkea on. Voit valita sellaisen ammatinharjoittajan, joka puhuttelee juuri sinua ja ennenkaikkea herättää luottamusta. Osa ihmisistä kokeilee estoitta eri hoitajia tutkiakseen, mikä sopisi juuri itselle. Isolle enemmistölle kynnys olla jonkun hoidettavana on korkea ja karmit matalat astua sisään. Vaalin jokaista kohtaamista, sillä kynnyksen yli astuminen on saattanut vaatia todella paljon.

Olen aikanaan itse kansanparantajan urallani saanut paljon oppia heittäytymällä itse hoidettavaksi. Sen vuoksi rohkenen antaa muutaman huomion, joista voi olla hyötyä myös sinulle valitessasi ihmistä, jonka käsiin lasket hetkellisesti koko olemassaolosi.

Luoko hoitaja sinulle vaivoja ja diagnooseja, joita et itse tunnista oikeiksi, vai koetko tulleesi nähdyksi oikein?

Onko hoitaja täydellisen vakuuttunut voimakkaasta paranemisestasi, vaikka itse et tunne mitään, vai seuraako hän aidosti, mille sinusta tuntuu?

Haluaako hoitaja sitoa sinut omaan filosofiaansa ja pidempään hoitojaksoon luvaten tuloksia, vai antaako hän sinulle tunteen vapaudesta tulla tai olla tulematta?

Millaisena hoitaja näkee tulevaisuutesi, liittyykö siihen mahdollisuuksia vai uhkia?

Pyrkiikö hoitaja voimakkaasti muokkaamaan uskomuksiasi, vai kunnioittaako hän maailmankatsomustasi?

Mikäli sinusta tuntuu vaikealta luottaa itseäsi kenenkään ihmisen käsiin, voit aina mennä metsään. Voit käpertyä lastesi kanssa turvalliseen sykkyrään kuin ketunpennut pesässään tai lähteä uimaan tyveneen järviveteen. Älä koskaan uskottele itsellesi, että seisot maailmassa yksin, ilman yhtäkään puuta tukenasi, aaltoa joka kannattelee.

Tiedon pakahduttava voima

Posted on

Usein tietyn vaivan omaavia tulee kuin ryppäissä. Saatan hoitaa viisikin erilaisista tinnitusvaivoista kärsivää peräkkäin. Jokainen tapauksista on erilainen; korvissa kuuluvat äänet vaihtelevat naksumisesta ja matalasta huminasta korkeisiin huiluääniin. Vain käytäntö näyttää, kuinka vaivaan on mahdollista päästä käsiksi. Kirjoja ja anatomiaa on ihan turha selailla. Eräältä asiakkaalta tinnitus hävisi, mutta vaiva palasi hänen ajettua peurakolarin. Sitä seurannut shokki laittoi kai korvat huutamaan uudelleen. Muutaman kerran olen nostanut kädet pystyyn, etenkin jos aluetta on jouduttu kirurgisesti operoimaan.

Viheliäiset levottomat jalat kun luulen jo kaikki nähneeni, niin eiköhän Parantolalle lampsi aivan uudenlainen tapaus suman päätteeksi, jolloin saan pinnistellä kaiken kokemusperäisen tietoni äärimmilleen. Neuvojat ovat silloin vähissä. Ainoa keino saada apu ihmiselle, jota kukaan muu ei voi pystynyt auttamaan, on lähteä metsälle tutkimattomille maille. Jos näyttää sille, että olemme päässeet jäljille, keho antaa kyllä kannustavia paranemisen merkkejä. Muuta karttaa minulla ei ole käytössä.

Usein luulen jo kaikenlaiset tarinat kuulleeni, mutta eräänä päivänä sain kuulla jotain sellaista, että oksat pois. Luokseni tuli ihminen, joka oli tapaturmassa saanut aivovaurion. Hän selvisi kriittiset ajat läpi, mutta koki rajusti muuttuneensa. Mitään järjellistä selitystä lääkärit eivät löytäneet sille, että hän osasi toista kotimaista kieltä paremmin kuin äidinkieltänsä. Hän piti erilaisista asioista kuin ennen. Hän oli erilainen ja erinäköinen persoonana kuin ennen tapaturmaa.

Näin hänestä, että erikoisista juonenkäänteistä huolimatta hän koki itsensä onnekkaaksi – uudet kortit käsissä. Hän suhtautuikin muuttuneeseen itseensä hyvin uteliaasti ja rauhallisesti. Läheisille asia oli varmasti vaikeampi. Lisäksi hän oli neurologien hyvässä hoidossa. Viheliäinen migreeni vaivasi kuitenkin sillä hetkellä eniten. Suomalainen akupunktio, jota kalanruototekniikaksikin sanotaan, oli tällä kertaa paras ”kättä pidempi”. Kivut jäivät pöydälle. Kuulin myöhemmin, että hoitotulos jäi pysyväksi. Kuntoutuminen vaurioista kuitenkin jatkui muilta osin.

Olin niin iloinen hänen puolestaan ja siitä, että kärsimyksen ja kipukoulun sijaan hän rohkeasti kokeili jotain, mistä emme vielä ymmärrä. Ajattelin sinä päivänä, että tätä varten olen tätä, tässä ja nyt. Mutta millä selitän työpäivieni tapahtumat? Miten selitän itselleni sen, että kaikkien kohdalla en onnistu näin hyvin?

Sattumalla? Silloin tuntisin vapautta epäonnistumisen taakasta. Taidoillani ei olisi niin suurta merkitystä.

Mielen voimalla? Silloin ihminen parantaisi aina itse itsensä, kun siihen luodaan turvalliselta tuntuva tila.

Parantajan vaistoilla? Silloin toimisin jostain tiedostamattomasta käsin, tunnistaen vaistonvaraisesti jotain ajattomia lainalaisuuksia, joita paranemiseen tarvitaan.

Pian alkaa seuraava kuppaus- ja kansanparannuskurssi ja tunnen pakahtuvani kaikkeen tietoon, jota en näe tai osaa sanallistaa, mutta jota käytän joka päivä. Miten ohjata sellaista, jota ei itsekään ymmärrä? Lähden kävelylle ruovikkoon, itseäni korkeampaan, aamu-usvan sekaan. Sorsat huutavat, harmaahaikara lentää yli. En voi kuin rauhoittua taas tähän työpäivään.

Järvenä vai jokena?

Posted on

Mietin viime viikkojen ihmisvirtaa. Erilaisia kasvoja, halauksia, pieniä ja suuria huolia, kepeitä ja vakavia elämäntilanteita. Mietin sitä, kuinka ihmisen elämä on luonnollista vaihtelua liikkeen ja pysähtymisen välillä. Näiden vaihtelu on kuin väistämätön levon ja kasvun luonnonkierto, joista molemmat tarjoavat meille paranemisen mahdollisuuksia.

Elämä avautuu erilaisena, kun seisomme järvivetenä työntäen juuriamme aina vain syvemmälle pohjamutiin. Kaikki näyttää vuorostaan toisenlaiselle, kun menemme jokena kohti uutta ja tuntematonta, toiveikkaina uusien juurten kasvattamisesta ja muutoksesta.

Minulla on sellainen olo, että jos haluamme pysyä terveinä ja hyvinvoivina, meidän olisi kuunneltava tarkoin, milloin on aika olla paikoillaan ja milloin on mentävä.

Jos seisomme liian pitkään paikoillamme, jumittuneena juuriimme ja menneisyyden loputtomaan setvimiseen, mätänemme paikoillemme ja menetämme juuremme joka tapauksessa. Juuret olisi irroitettava, kun ne eivät enää saa tarvitsemaansa ravintoa. Elämämme näivettyneillä juurilla sammuu vähitellen, vaikka yrittäisimme hakea tukea ympäriltämme.

Jos taas kuljemme levottomasti aina uusissa joenuomissa, saatamme jäädä pintavirtauksien vangiksi, emmekä koskaan pääse tutkimaan ravinteikasta pohjamutaa omilla juurillamme. Silloin meitä saattaa alkaa vaivata kyltymättömyys kaiken suhteen. Lopulta mikään ei ole mitään, kukaan ei ole ketään, emmekä enää ymmärrä mistään mitään.

Olimme sitten järvenä tai jokena, molemmat paikat aiheuttavat meille ahdistusta ja vaivoja, jos emme tunne kumpi olisi meille tervehdyttävintä. Miksi jäämme, vaikka vaistot huutavat, että pitäisi lähteä. Miksi lähdemme juuri silloin kun pysähtyminen olisi arvokkainta, mitä voisi tehdä?

Luonani kävi kerran iäkäs ihminen, joka oli ahdistuksesta ja kivusta tuskaisena. Mitään sairauksia hänestä ei ollut löydetty. Keho huusi vääryyttä ja vaikeutta. Kipua. Mikään hänen elämässänsä ja ympärillänsä ei ollut vuosikymmeniin ollut siten kuin hän haluaisi ja tarvitsisi. Hän oli seissyt järvivetenä tuskaisen pitkään.
Minulle jäi hyvin epävarma olo siitä, oliko Parantolalla vietetty aika hänen kanssaan merkityksellistä. Tällä viikolla sain puhelinsoiton. Hän, ikäihminen, oli saanut rohkeutta tehdä jotain, mitä hän ei olisi eläissään uskonut tekevänsä. Hän kiitti vuosien takaisesta tuokiostamme ja kertoi, mitä tuntemuksia hänessä silloin liikkui. Minun ei ollutkaan tarkoitus tehdä tai muuttaa mitään. Hän vain tarvitsi tilan ja hetken itsellensä kaiken tarvittavan muuttamiseen. Nauraa heläytimme puhelun päätteeksi vielä kunnon naurut, sellaisen naurun, jossa nuori ja vanha kohtaavat tasavertaisina kulkijoina.

Lähteminen ja jääminen vaativat molemmat yhtä paljon rohkeutta. Olkoon sinulla herkät jalkapohjat kaiken tämän tunnusteluun. Kuuntele jalkapohjillasi, milloin pieni orastava virta alkaa kutitella ja houkutella johonkin uuteen. Kuuntele, jos pohjamudat kutsuvat ja jalkapohjasi tarvitsevat levollisen paikan seisahtua. Onnea matkaan. En usko, että koskaan on liian myöhäistä lähteä tai jäädä.

Peuran kasvot

Posted on

Tehdessäni käsitöitä, huomaan toisinaan samojen kasvojen ilmestyvän töistäni uudestaan ja uudestaan. Kädet ovat kuin toinen ymmärrykseni. Ne kertovat, kuinka käsitän tämän maailman, tässä hetkessä.

En kirjoita ylös ihmisten yksityiskohtaista vaivankerrontaa enkä tekemiäni toimenpiteitä. Olen oppinut luottamaan käsiini ja niiden muistiin. Kädet pystyvät luomaan näkyväksi sekä ymmärryksemme maailmasta että kehon tuntoaistiin tallentuneet tärkeät asiat.

Joskus muistan ajatuksissani ulkoa jonkun ihmisen vaivojen kirjon yksityiskohtia myöten. Pyrin sen karistamaan ajatuksistani, sillä minun on oltava avoin sille mahdollisuudelle, että tilanne onkin tällä kertaa erilainen. Menneet mietelmät ja tunnelmat eivät aina tarjoa vankkaa perustaa käsillä olevaan hetkeen ja ongelmaan.

Se mitä kädet tuntevat, on monin verroin enemmän totta kuin mitä mieleni ajattelee. Peuran kasvot ilmestyvät minulle, koska haluan itse muistuttaa itseäni eläimen vaistoista. Kun ajatukset ja tuntemukset harhailevat eksyneinä, eläin minussa pystyy aina ottamaan askeleen eteenpäin. Millaiset kasvot sinun eteesi ilmestyvät uudestaan ja uudestaan?