Varvun taipuisa maailma

posted in: Yleinen | 0

Olin ymmälläni, että miten olenkaan näin hulluun porukkaan eksynyt. Kokeilimme ryhmässä varvun taipumista. Kymmenen vuotta sitten. Ei kun risu käteen ja avoimin mielin koettamaan, löytyykö vesisuoni. Minun käsissäni varpu ei liikahtanutkaan. Kun varputaitajista joku otti kyynärvarresta kiinni, varpu taipui rutisemalla. Jokin muuri sisälläni kertakaikkiaan tipahti. Harjoittelun jälkeen sain varvun toimimaan omalla kohdallani ja siitä alkoikin kiehtova tutkimusretki kansanparannusperinteessämme tutun maasäteilyn ja muiden näkymättömien asioiden tutkimiseen. Varvun käytössä on samat periaatteet kuin perinteisessäkin selvänäössä: henkilökohtaiset toiveet ja pelot vaikuttavat siihen, mitä saat vastaukseksi. Tiedon saaminen ja oikean tiedon tunnistaminen vaatii emotionaalista kuria. Se oli minulle tärkeää harjoittelua.

Eräänä päivänä kuparilangasta tehty varpuni magnetisoitui. Se ei enää taipunut, vaan tarttui kiinni tiskipöytään. Luovuin siitä. Olin alkanut tuntea vapauteni uhatuksi kaiken sen tiedon ulottuvilla. Tiedonjano voi alkaa hallita näkijää. Se voi tuoda virheellisen vallan- tai turvallisuuden tunteen. En halunnut enää tietää niin paljoa. En tulevasta, en menneestä; en halunnut enää mitään muuta kuin sen tiedonjyväsen, minkä juuri sillä hetkellä tarvitsin. Tunsin, kuinka oma henkilökohtainen voimani sai mahdollisuuden tiivistyä ympärilleni ja osoittaa tarkemmin kasvutehtäviäni ja elämäni ydinteemoja. Ja ennenkaikkea sain vapauden tarpeesta tietää ja ymmärtää– maailma on turvallinen paikka olla, vaikka emme tiedä kaikkea, varsinkaan etukäteen.