Puhelimessa kuuluu hieman vaivautunut, mutta huolestunut suomalaisen miehen ääni. Hänen afrikkalaista syntyperää oleva vaimonsa on sairas – tavalla, joka hämmentää lääkärit. Mitään vikaa ei löydy. Vaimo itse on sitä mieltä, että hänet on kirottu. Mies on skeptinen, mutta nöyrin mielin: jos tästä olisi apua. Nainen kertoo ranskan kielellä, kuinka kivut kiertävät ja kiristävät ympäri kehoa liikkuen. Hän on todella peloissaan.
Meistä tavallisista ihmisistä tuntuu hämmentävälle, että jonkun toisen pahoilla ajatuksilla olisi niin suurta valtaa meihin ja terveyteemme. Meille ajanjakso, jolloin naapuritalojen välillä liikkui mitteleviä voimia: pahoja silmiä kateita ja kirouksia, tuntuu kaukaiselta historialta. Sitä se ei välttämättä ole. Kuvailemme tuntemuksiamme vain eri tavoin tässä ajassa. Voimme olla kohtaamisen jäljiltä vallan nääntyneitä, ajatuksiamme kalvaa epäluottamus ja jopa pelko. Toisinaan taas koemme voimaantuneemme jonkun ihmisen seurassa. Säteilemme hyväksyvää, tyyntä voimaa elämän juonenkäänteiden edessä – päivä jatkuu sulavana onnistuneiden tapahtumien norona. Meillä on valta ravita kanssakulkijaa tai syödä häneltä. Suhtaudumme vain tähän kanssakäymisessä tapahtuvaan voimien mittelöön nykyaikana vähemmän dramaattisesti kuin entisaikoina.
Rajun ristiriidan keskellä harvoin tunnemme itsemme täysin syyttömäksi. Olemme omalta osaltamme aina vastuussa tilanteen kehittymisestä. Voi olla, että joka kerta riitatilanteessa syvällä sisimmässämme itse tuomitsemme itsemme. Syyllisyys tekee joka kerta pienen kolon kehoomme ja asettuu sinne kipuna, joka kalvaa kunnes kohtaamme oman keskeneräisyytemme. Voisi siis sanoa, että kiroamme itse itsemme. Paranemme, kun annamme itsellemme anteeksi.
Joku parantaja varoitti minua hoitamasta naisen kirousta. Saattaisin saada sen kuulemma itselleni, jos yksin toimisin. Pelko huutelee itsestään usein kovaäänisesti – kuiskaukseen on kuitenkin helpompi luottaa. Nainen parani – ei heti, mutta ajallaan. Toisten epäonnentoivotuksilla ei ole meidän psyykeeseemme vaikutusta, mikäli toimimme itse moitteettomasti – myös syvältä sisimmästä käsin tunnusteltuna.