Tag Archives: henkinen kasvu

kuppaus, kansanparannus, shamamisni, perinnehoidot, kansanlääkintä, finnishfolklore, scandinavian folklore, nordic shamanism

Kuin metsäsuomalaisen mieli

Posted on

Syysaurinko antaa lämpimän säteitään työtilani ikkunoista. Parantolalla lepää ihminen hierottavana. Hän kertoo verkalleen kuulumisiaan. Elettyä elämää. Arjen kiemuroita. Jatkan vaistonvaraista hieromista, mutta katseeni etsiytyy kohti valonsäteitä ja ikkunoista avartuvia maisemia. Ikään kuin katseellani etsisin kanssaihmiselle ulospääsyä tukalasta olotilasta.

Katseeni vaelsi ikkunalta toiselle, kunnes yhtäkkiä näin tuvan ikkunasta varpushaukan lentävän pellolla. Se liiteli ilmavirtausten saattelemana vaivattoman näköisesti, kunnes teki syöksyn kohti peltonurmea. Saalistaja. Tarkkanäköinen ja keskittynyt. Käteni pysähtyivät hetkeksi.

Minulle se, mitä näen luonnossa, tuntuu dialogilta johonkin, mitä siinä hetkessä on käsillä. Se on kuin ajatuksia avartava tuulahdus johonkin, minkä parissa tietoisuuteni työskentelee. Miksi?

Tietoisuuksien rihmasto

Luontohavaintoihin ja villieläinkontakteihin voi myös suhtautua kuin sattumaan. Niiden tuoma ilo ja ainutlaatuisuus toki pysyy silti – ja se on jo valtavan arvokasta. Analyyttinen ja kriittinen mieli antaa arjen valinnoille tukevan rungon ja turvan. Elämä ja kokemukset ovat kuitenkin muovanneet mieltäni laajenevasti myös toiseen suuntaan.  Joskus näitä sattumia tulee määrällisesti niin paljon, että mieleni joutuu kertakaikkiaan harkitsemaan avarampaa suhtautumista. Ajattelen toisinaan kuin sivistyksen ulottumattomissa elävä metsäsuomalainen. Kuin vaistonvarainen eläin, joka kokee olevansa yhteydessä erilaisten tietoisuuksien rihmastoon. Kuin sisälläni olisi jonkinlainen kompassintapainen aistielin, jota minun on välttämätöntä kuunnella. En voi muuta. Suunnistan elämässäni ja ihmisiä kohdatessa kuin muuttolinnut ikään. Ilman todennettavissa olevaa näkyvää kompassia.

Millaisten tapahtumakulkujen myötä tällainen metsäsuomalaisen mieli saa sijaa?

Minä kerron sinulle. Se on silloin, kun…

Kun autoni ikkunaan lentää haukka.

Kun kotini ikkunoihin kuolee parin päivän sisään kolme lintua ja kotipolulle neljäs.

Kun hiiripöllö on vaeltanut Lapista ja istua nököttää parin päivän ajan Parantolan haapapuussa, samalla oksalla, missä erilaiset haukat ja helmi-sekä varpuspöllö ovat istuneet aiemminkin.

Kun 500 km automatkalla pohjoiseen tuulilasini lähellä käy pyrähtämässä 7 haukkaa.

Kun aamuviiden lypsyllä ystäväni navetalla jaloittelutarhaan ilmestyy vitivalkoinen kyyhkynen.

On päiviä, kun istut sisäisessä ahdingossa kotiportailla ja pikkulinnut pyrähtelevät kasvoillesi 30 cm päästä niin moneen otteeseen, että havahdut katselemaan jotain kiehtovampaa kuin omat tukalat ajatukset.

On se hetki, kun puoliso ajaa jännittyneenä autoa kilometritolkulla reilusti alinopeutta havahtuakseen siihen, että yhtäkkiä vastaantulevan auton keula nappaa ison naarashirven suoraan meidän edessämme.

On se hetki, kun hirvinaaras vaeltaa vesijättömaalla kahden vasansa kanssa ja havaitsee minut kalliolla. Örähtää vain vasoillensa ja jatkavat rauhassa matkaansa.

On se hetki, kun urospeura tuijottaa silmästä silmään, eikä lähde minut havaittuaan pois ja saan sen eräksi.

Haukan viesti

Elämässä on mahdollista muuttua saaliista itse saalistajaksi. Joskus se on ainoa tie kohti omaa henkilökohtaista hyvinvointia ja omannäköistä elämää. Ehkä siihen astinen elämä on ollut ulkoaohjautuvaa, toisten tarpeita liian huolestuvalla korvalla kuuntelevaa. Ehkä juuri voimakkaimmat ihmiset ovat eniten vaarassa joutua sellaisten ihmisten saaliiksi, jotka eivät itse halua ottaa vastuuta elämästänsä. Koska hyvyys. Koska velvollisuus. Vastuu. Koska niin kuuluu.

Kuinka selvältä jotkin asiat tuntuvat ulkopuolisin silmin. Tämän vuoksi pyrin itse reflektoimaan itseäni luotettavien ihmisten seurassa. Kaikilla meillä on sokeat pisteemme, joiden näyttäminen on läheisten tärkein ja vastuullisin tehtävä.

Oletko sinä vaarassa jäädä jonkun ideologian, uskonnon tai asenteen saaliiksi? Kai tiedät, että maailmalla on saalistava luonne? Erilaiset agendat etsivät jatkuvasti laumatoimijoita. Kai tiedät, että kaikki tyhjiö tässä maailmassa täyttyy? Mikäli sinä et osaa haluta mitään, joku muu kyllä haluaa. Sinä täytyt jollain agendalla tai toisten ihmisten toiveilla jo ennen kuin huomaatkaan.

Ole rohkea. Ole mieluummin saalistaja kuin saalis. Symbolisesti. Mieti asiaa. Missä asioissa voisit hyödyntää voimakkaampaa ja päättäväisempää otetta? Milloin voisit antaa vain tuulen tulla siipiesi alle, leijailla ja tarkkailla aikasi, kunnes isket. Kunnes teet jotain, mitä olet itse päättänyt.

Asiasanat: suomalainen shamanismi, luontoyhteys, voimaeläimet, kansanparannus, vaistot, intuitio, luonnonmukainen elämä, voimaantuminen

Kuolleen miehen hiukset

Posted on

Makaan saunan lauteilla ja siristän silmiäni siten, että kaikki näkyy hieman sumeana. Hetkessä kolmesta pojasta lähtevä äänimaailma vaimenee, on kuin kaikki ympärillä hidastuisi. Saan olla rauhassa. Kukaan ei tarvitse minua juuri nyt. Ainakaan hetkeen. Se saa luvan riittää.

Toisin kuin jotkut ehkä ajattelevat parantajista, minulla ei ole aikaa jatkuvaan herkistelyyn tai oman sisäavaruuteni herkeämättömään tarkkailuun. Taon arkielämässäni usein silkkaa rautaa. Ratkon arjen haasteita ja silloin kun sitä ei ole mahdollista tehdä, harjoittelen ankarasti asiaintilan yksinkertaista hyväksymistä.

Aion pitää taukoa säännöllisestä blogin kirjoittamisesta. Kirjoituksia on kertynyt kosolti. Moni tarina jää kertomatta, mutta tärkeimpiä meille jokaiselle ovat omat tarinamme. Niiden eläminen ja niiden syvä ymmärtäminen on arvokasta. Tee oma tarinasi. Jaa se harkiten. Viritä omat elämänlankasi sinne, missä arvelet pystyväsi kutomaan jotain sinulle tärkeää ja kaunista. Keskeneräisestä kudelmasta ei ole syytä vilkuilla sivuille. Onko joku muu kierroksen edellä, onko toisella parempaa lankaa, tai vain eriväristä?

Koen jakaneeni tarinoistani kansanparannuksen maailmasta varsin kattavan kerrostuman. Kiitos heille, jotka ovat suostuneet siihen, että hieman anonymisoiden kerron kappaleen heidän elämänkulustaan. Tällä erää suljen ikkunan Parantolaani ja keskityn siihen tarinaan, mitä minun käsissäni kudotaan. Haluan myös antaa hoitotyölleni takaisin sen tarvitseman intimiteetin. Hirsiseinät kyllä kuulevat, vuosikasvustot kirjaavat kaiken tärkeän ylös. Yksikään tarina ei katoa, vaikka siitä ei hiiskuisi sanaakaan.

Hyvästiksi kerron teille hyvin erityislaatuisen elämän eläneestä miehestä, joka ennen kuolemaansa halusi jättää minulle hiuksensa. Hiukset leikattiin, kun ne vielä olivat elinvoimaiset ja terveen ruskeat. Ne haipuivat pian sairauden vuoksi. Hän ojensi hiukset sairaalan kirjekuoressa, siinä luki hänen nimensä ja osoitteensa. Toissapäivänä muistin puiseen arkkuun laittamani hiukset. Mies on kuollut jo aikaa sitten. Hypistelin hänen hiussuortuviansa. Miksi ihmeessä kuoleva halusi jättää minulle hiuksensa viimeisellä tapaamisella? Jokin minussa pysähtyy. Tunnen sanoinkuvaamatonta lämpöä ja iloa. Enempää sanoja ei ole.

Tehkää tekin maailmasta itsellenne ihmeellinen kulkea.

Auringon piirtämä taulu

Posted on

Mille asioille olet päättänyt tässä elämässä tarjota ravintoa ja huomiotasi?
Minkä hyväksi kehosi tuottama liike-energia menee?
Mikä on niin tärkeä asia, että uhraat sille ajatuksesi ja ongelmanratkaisukykysi?

”Maailmankaikkeudella on saalistava luonne” -sanoi eräs. Todellinen vapaus on vaikea laji, enkä tiedä onko se aina ehdottoman tavoiteltava tila, jos haluamme elää ja olla jossain roolissa tässä suuressa elämän näytelmässä. Meidän henkilökohtaista energiaamme, keskittymistämme ja fyysistä voimaamme jahtaavat kuitenkin monet agendat. Luonnonsuojelu. Maailmanpelastaminen. Hyvänä ihmisenä oleminen. Vihollisten vastustaminen. Henkilökohtaisen talouden kohentaminen ja muiden meille tärkeiden asioiden edistäminen.

Oletetaan nyt, että jokainen meistä haluaa tehdä jotain merkityksellistä. Joku edistää vientiteollisuutta, toinen haluaa jähmettää luonnon kaikelta hyödyntämiseltä. Joku haluaa kehittää ihmisyyttä vain juoksemalla maratoneja, toinen käyttää jokaisen päivänsä toisten ihmisten pelastamiseen tai uusien teknisten asioiden kehittämiseen. Niin monella eri tavalla me voimme ja saamme tauluumme kirjoittaa.

Kun sitten olet täynnä itsellesi tärkeitä tehtäviä ja taulusi on kirjoitettu niin, ettei siellä ole enää vapaata tilaa liidun liikkua, mitä tapahtuu?

Kuuntelin eräässä tapaamisessa ihmisen puhetta, jolle ei meinannut tulla loppua. Saimme kuulla seikkailuista, ponnisteluista ja taisteluista hyvien asioiden eteen. Minua alkoi puristaa. Kukaan muu ei saanut suunvuoroa. Kun jonkun taulu on tupaten täynnä, ei sinne lisää mahdu. Ei ketään, ei mitään. Jäin miettimään.

Tänään katson vain tuvan hirsiseinille, mitä aamun aurinko sinne piirtää, enkä anna kenenkään tai minkään muun kirjoittaa taululleni mitään. En halua leikkiä tärkeää välikappaletta yhtään millekään. Jospa auringonvalo kirjoittaisi tauluuni tähdellisempiä asioita kuin mitä itse osaisin.

Järvenä vai jokena?

Posted on

Mietin viime viikkojen ihmisvirtaa. Erilaisia kasvoja, halauksia, pieniä ja suuria huolia, kepeitä ja vakavia elämäntilanteita. Mietin sitä, kuinka ihmisen elämä on luonnollista vaihtelua liikkeen ja pysähtymisen välillä. Näiden vaihtelu on kuin väistämätön levon ja kasvun luonnonkierto, joista molemmat tarjoavat meille paranemisen mahdollisuuksia.

Elämä avautuu erilaisena, kun seisomme järvivetenä työntäen juuriamme aina vain syvemmälle pohjamutiin. Kaikki näyttää vuorostaan toisenlaiselle, kun menemme jokena kohti uutta ja tuntematonta, toiveikkaina uusien juurten kasvattamisesta ja muutoksesta.

Minulla on sellainen olo, että jos haluamme pysyä terveinä ja hyvinvoivina, meidän olisi kuunneltava tarkoin, milloin on aika olla paikoillaan ja milloin on mentävä.

Jos seisomme liian pitkään paikoillamme, jumittuneena juuriimme ja menneisyyden loputtomaan setvimiseen, mätänemme paikoillemme ja menetämme juuremme joka tapauksessa. Juuret olisi irroitettava, kun ne eivät enää saa tarvitsemaansa ravintoa. Elämämme näivettyneillä juurilla sammuu vähitellen, vaikka yrittäisimme hakea tukea ympäriltämme.

Jos taas kuljemme levottomasti aina uusissa joenuomissa, saatamme jäädä pintavirtauksien vangiksi, emmekä koskaan pääse tutkimaan ravinteikasta pohjamutaa omilla juurillamme. Silloin meitä saattaa alkaa vaivata kyltymättömyys kaiken suhteen. Lopulta mikään ei ole mitään, kukaan ei ole ketään, emmekä enää ymmärrä mistään mitään.

Olimme sitten järvenä tai jokena, molemmat paikat aiheuttavat meille ahdistusta ja vaivoja, jos emme tunne kumpi olisi meille tervehdyttävintä. Miksi jäämme, vaikka vaistot huutavat, että pitäisi lähteä. Miksi lähdemme juuri silloin kun pysähtyminen olisi arvokkainta, mitä voisi tehdä?

Luonani kävi kerran iäkäs ihminen, joka oli ahdistuksesta ja kivusta tuskaisena. Mitään sairauksia hänestä ei ollut löydetty. Keho huusi vääryyttä ja vaikeutta. Kipua. Mikään hänen elämässänsä ja ympärillänsä ei ollut vuosikymmeniin ollut siten kuin hän haluaisi ja tarvitsisi. Hän oli seissyt järvivetenä tuskaisen pitkään.
Minulle jäi hyvin epävarma olo siitä, oliko Parantolalla vietetty aika hänen kanssaan merkityksellistä. Tällä viikolla sain puhelinsoiton. Hän, ikäihminen, oli saanut rohkeutta tehdä jotain, mitä hän ei olisi eläissään uskonut tekevänsä. Hän kiitti vuosien takaisesta tuokiostamme ja kertoi, mitä tuntemuksia hänessä silloin liikkui. Minun ei ollutkaan tarkoitus tehdä tai muuttaa mitään. Hän vain tarvitsi tilan ja hetken itsellensä kaiken tarvittavan muuttamiseen. Nauraa heläytimme puhelun päätteeksi vielä kunnon naurut, sellaisen naurun, jossa nuori ja vanha kohtaavat tasavertaisina kulkijoina.

Lähteminen ja jääminen vaativat molemmat yhtä paljon rohkeutta. Olkoon sinulla herkät jalkapohjat kaiken tämän tunnusteluun. Kuuntele jalkapohjillasi, milloin pieni orastava virta alkaa kutitella ja houkutella johonkin uuteen. Kuuntele, jos pohjamudat kutsuvat ja jalkapohjasi tarvitsevat levollisen paikan seisahtua. Onnea matkaan. En usko, että koskaan on liian myöhäistä lähteä tai jäädä.

Kudelma, jota et näe

Posted on

Elät kudelmaa, joka muodostuu kuin selkäsi taakse ikään – sitä ei voi koskaan nähdä kokonaan, ellet sulje silmiäsi ja pyri näkemään toisilla aisteilla. Tähän kudelmaan saattavat osallistua aivan toiset ihmiset kuin jotka arkielämässäsi ovat perhettäsi. Nämä ihmissuhteet tunnistat siitä, että menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus tuntuvat kohtaavan selittämättömällä tavalla. Siitä ei voi puhua sanoin.

Tunnen monia, jotka kertovat epäuskostaan kaikenlaiseen kaurapuuroarjen ylittävään. Minulla on suuri ymmärrys heitä kohtaan. Monet heistä kuitenkin pohjimmiltaan haluaisivat kokea jotain erityislaatuista. Puheesta saattaa toisinaan kuultaa vaivihkainen pettymys siitä, että toiset tuntuvat saavan ihmeellisiä tietoisuudentilan kokemuksia, tietoisia unia ja valonäkyjä. Punnitsemme näiden kertomusten äärellä epäröiden itseämme ja toisia ihmisiä.

Elämme aikaa, jolloin lihasten sijasta moni pinnistelee tietoisuuden taitojansa äärimmilleen. Miksi toiset päätyvät metsästämään huikeita tietoisuuskokemuksia toisensa perään ja toiset eivät niitä saa kurinalaisimmallakaan työskentelyllä?

En usko, että kokemukset toisista maailmoista tai tietoisuudentiloista ovat ehdottoman tärkeitä tässä elämässä. On mahdollista, että ne aiheuttavat vääränlaista erinomaisuuden ja erityislaatuisuuden tuntua inhimillisessä ihmisessä, joka toivoo olevansa kehityksen etummaisessa airueessa. Erityislaatuiset kokemukset saattavat harhauttaa jostakin olennaisesta, joka odottaa tarttumista juuri tässä hetkessä, arkisen maailman tuoksinassa.

Uskon silti, että meille tekee hyvää nähdä maailma monin eri aistein. Uskon, että yhteydentuntu johonkin, joka tuo sinulle rauhaa, auttaa sinua avautumaan kaurapuuroarjen ylittävälle tietoisuudelle jos niin haluat. Se voi olla joku toinen ihminen, jonka tunnet voimakkaasti elävän samaa kudelmaa sinun kanssasi. Se voi olla jokin metsäneläin, johon toistuvasti törmäät. Se voi olla kaunis maisema, jonka äärellä voit olla totta itsellesi. Yhdisty johonkin sinulle turvalliseen ja seiso siinä sellaisena kuin olet.

Silloin tämänhetkinen persoonallisuus, identiteetti, ikä ja kaikki mitä olet päättänyt olla, menettää terävimmän merkityksensä. Silloin olet yhtä kaiken sen kanssa, mitä tosiasiallisesti ajattelet ja tunnet jossain siellä syvemmällä. Silloin jokin sinussa avautuu myös arkitajunnan ylittäville asioille tapahtua.

Jäätynyt liekki

Posted on

Hoidin ihmistä, joka oli ollut vuosia sitten rajussa onnettomuudessa. Magneettikuvat totesivat hänet jo fyysisesti terveeksi, mutta vakavat säryt lantiossa ja onnettomuuteen kytkeytyvä ahdistus eivät hellittäneet. Jokin hänessä oli ikään kuin jäätynyt paikalleen.

Liikkumaton ristiluu aiheutti sen, että vaiva oli lähtenyt kiipeämään alimpiin nikamaväleihin. Oli paras keksiä jotain, sillä lääkärit olivat jo tehneet parhaansa: pelastaneet hänen henkensä onnettomuuden jäljiltä ja kursineet taiturimaisin ompelein kasaan.

Kun lantio jäätyy, ristiselkä on joko tunnoton tai viiltävän kipeä, alavatsan toiminnot oireilevat, kivut kiertävät jalkoihin, emmekä enää syty mistään. Tämän vaivan paranemiseen tarvitaan poikkeuksellisen syvältä tulevaa rentoutta. Mikään tekniikka ei pelasta, vaikka suorittaisin sen miten säntillisesti, ellei ihminen tunne oloaan turvalliseksi. Teknisen osaamisen sijasta tärkeintä on joskus kädenliikkeiden vähäeleisyys ja kärsivällisyys.

Onneksi olen kärsivällinen. Kestää aikansa, että kivuista kärsinyt ihminen pikkuhiljaa laskeutuu hoitopöydälle. Ottaa aikansa, että lihakset suostuvat rentoutumaan. Sitten vasta pääsen syvemmälle. Hänen päähänsä tuli valtava paineentuntu, kun lantio antoi myöten. Se on niin yleinen hoitoreaktio, että osaan sitä jo odottaa. Jos yläselässä olisivat olleet kuppaussarvet, ne olisivat täyttyneet paineaallosta – sekin on nähty. Paine tasoittui pitelemällä päätä hellästi ja sen jälkeen kaikki tuntui olevan raukea ja rauhallista. Tulevat viikot näyttävät, saavutimmeko lopullisen tavoitteemme – kivuttomuuden.

Hämmästyksekseni olen huomannut, että monilla meistä saattaa olla jäätynyt lantio ilman vaurioittavaa onnettomuuttakin. Mikä sammuttaa sisällämme liekuttavan tulenlieskan? Säikähdys, liian kova tuulenpuuskako? Kestämättömän voimakkaat tunteet vai kertakaikkinen jäätyminen elämän edessä?

Uskon, että jää voi hiipiä meihin myös pikkuhiljaa. Tuli tarvitsee palaakseen happea. Vapautta, aukeaa peltoa, avaraa taivasta, sallivia ihmissuhteita. Se vaatii, että annamme kaikkea tätä myös toisille. Ole itsesi luotettavin läheinen ja ota tässä elämässä se mitä sinulle kuuluu ja vain se. Se voi vaatia hallittua voimankäyttöä – ei itsesi ulkopuolella vaan sinun sisälläsi.

Draaman kaari ylläsi

Posted on

Onko sinulla ystävä, jonka elämä on jatkuvaa kamppailua erilaisten vastustajien kanssa? Kuljetko sinä kenties elämässäsi jatkuva draaman kaari yläpuolellasi?

Kaikille meille sattuu ja tapahtuu elämässä. Ihmiskohtalot voivat olla sydäntäraastavia ja joidenkin kokemat vastoinkäymiset ovat käsittämättömissä mittasuhteissa. Miksi joku selviytyy valtavasta tragediasta ja toinen jää jumiin pienimpäänkin kaltoinkohteluun?

Kun lisäät ikävään kokemukseen persoonaasi miellyttävän draaman kaaren, varsinainen traumaattinen tarina on valmis. En osaa parantaa rakentamaasi draaman kaarta. Se ei halua parantua. Se pitää kiinni sepittämästään tarinasta, oikeassa olemisesta ja puolustautuu silloinkin, kun todelliseen vapautumiseen olisi mahdollisuus.

Jokainen meistä osaa kertoa uhritarinan, jossa olemme kohdanneet vääryyttä. Sen kertominen itsellemme saattaa olla hetken verran eteenpäinvievää ja tarina voi auttaa käsittelemään tapahtunutta. Näen kuitenkin kovin usein, että dramaattinen tarina kiehtoo liikaa. Tarinan kulku on lukittu, vaikka totuudenmukaisuudessa varmasti olisi hiottavaa. Näen, haluaako ihminen parantua järkyttävästä kokemuksestaan vai haluaako hän hyödyntää uhritarinaansa saadakseen ympäristön ravitsemaan häntä haluamallansa tavalla.

Tällaiset ihmiset eivät meinaa saada apua keneltäkään parantajalta sen koommin kuin viralliseltakaan puolelta. Me parantajat puhumme joskus ”kiertolaisista”. Ravistelenko tällaisen uhriutuneen ihmisen hereille silläkin uhalla, että aiheutan loukkaantumisen tunteita? Odotetaanhan minulta usein empatiaa ja ehdotonta tukea kaltoinkohdelluille silloinkin kun näen, että myös heillä on osuutensa asiassa. Draaman ravistelusta tulee helposti lisää draamaa, ellei hetki ole sopiva. On odotettava. Jossain vaiheessa ihminen on valmis luopumaan draaman kaaresta, joka kuormittaa enemmän kuin itse elämän tapahtumat. Kaaren toisessa päässä odottava aarre on silloin sinun. Iloitsen aina sen saavuttamisesta sinun kanssa yhdessä!

Peuran kasvot

Posted on

Tehdessäni käsitöitä, huomaan toisinaan samojen kasvojen ilmestyvän töistäni uudestaan ja uudestaan. Kädet ovat kuin toinen ymmärrykseni. Ne kertovat, kuinka käsitän tämän maailman, tässä hetkessä.

En kirjoita ylös ihmisten yksityiskohtaista vaivankerrontaa enkä tekemiäni toimenpiteitä. Olen oppinut luottamaan käsiini ja niiden muistiin. Kädet pystyvät luomaan näkyväksi sekä ymmärryksemme maailmasta että kehon tuntoaistiin tallentuneet tärkeät asiat.

Joskus muistan ajatuksissani ulkoa jonkun ihmisen vaivojen kirjon yksityiskohtia myöten. Pyrin sen karistamaan ajatuksistani, sillä minun on oltava avoin sille mahdollisuudelle, että tilanne onkin tällä kertaa erilainen. Menneet mietelmät ja tunnelmat eivät aina tarjoa vankkaa perustaa käsillä olevaan hetkeen ja ongelmaan.

Se mitä kädet tuntevat, on monin verroin enemmän totta kuin mitä mieleni ajattelee. Peuran kasvot ilmestyvät minulle, koska haluan itse muistuttaa itseäni eläimen vaistoista. Kun ajatukset ja tuntemukset harhailevat eksyneinä, eläin minussa pystyy aina ottamaan askeleen eteenpäin. Millaiset kasvot sinun eteesi ilmestyvät uudestaan ja uudestaan?

Ilman selkänojaa

Posted on

Joskus koen pelkoa siitä, että teen työssäni virheen tai en huomaa hoidon aikana jotain tärkeää asiaa. Tunnen vastuun raskaan paineen sellaisten ihmisten kohdalla, jotka ovat kertakaikkiaan niin loppu, että he ovat vaarassa menettää toivonsa. Vaistoni kuiskaa, että liikumme veitsenterällä; siinä rajapinnassa, jossa ihminen tekee kaikessa hiljaisuudessa itsenäistä päätöstä elämän jatkumisesta tai siitä luopumisesta.

Silloin osa minusta tietää täydellisesti mitä tehdä ja osa on suorituspaineen myötä kauhusta jäykkänä. Paineisessa tilanteessa minua lohduttavat vain erään vanhan kansanparantajan sanat: ”Me kaikki kuolemme joka tapauksessa, elämä on jokaisen omalla vastuulla.”

On eri asia harrastaa ihmisten kohtaamista kuin tehdä sitä työksensä. Joudun miettimään oman paikkani, tehtäväni ja vastuuni jokaisessa kohtaamisessa erikseen. Jos toimin kaavojen mukaan, teen varmasti virhearvion.

Minulla ei ole hoitokaavioita. Ei ole vankkoja tieteellisiä tutkimuksia, jotka toimisivat selkänojana toimilleni. Minkään tutkimuksen antama hyväksynnän leima ei tee hoitojani sen paremmin toimiviksi. Se, mitä hoitopöydällä ensimmäiseksi mitataan, on taitoni ohjata ihminen selville vesille peloistansa. Vasta sen jälkeen keho on vapaa parantamaan itseänsä. Solut kuhisevat jälleen vapaata voimaa, joka elvyttää biologiamme taas toimivammaksi. Tämän biologian virtauksia kosketukseni myötäilee luonnostaan.

Erään ihmisen migreeni oli niin vakava, että lähdin kotikäynnille. Johtuen siitä, että olen paljon hoitanut erityyppisiä migreenejä, mielessäni pyöri valmiita mielikuvia hoidon etenemisestä. Kaikki meni eri tavoin. Kuinka ilahduttavalta se tuntui. Tunnen kiitollisuutta vapaudestani toimia erillään hoitokaavioista ja yksittäisistä parantamisen tekniikoista.

Seison tukevasti vapaassa pudotuksessa ilman mitään näkyvää mihin nojata.

Silmät kiinni näet paremmin

Posted on

Kuppari-Hanna näkijäSilmät muuttuvat elämämme aikana, sillä se joka niiden takaa näkee on alituisessa muutoksessa. Kirkkaus voi himmetä, mutta katse silti syventyä. Silmät voivat samentua, mutta havainnot elämästä tarkentua.

Oletko koskaan katsonut näkönsä menettäneen silmiin? Ne ovat kuin vastasyntyneen. Erikoisen väriset ja syvät. Näkökykynsä menettävän silmät muuttuvat pikkuhiljaa kauniimmiksi ja kauniimmiksi. Syviksi puronuomiksi johonkin sellaiseen maailmaan, mihin me näkevät emme yhtä helpolla pääse. Näkö hallitsevana aistina saa meidät usein eksymään siihen mille asiat näyttävät. Näkökykynsä menettänyt sen sijaan keskittyy vastaanottamaan aivan muuta informaatiota.

Kiitos heistä, joille kasvaa silmät selkään, kädet muuttuvat näkimiksi ja koko keho aistimisen instrumentiksi. Mikään kauneus, joka ei ole totta ei enää heitä huijaa. Ei teidän omanne eikä toisten.

Vietä hetki silmät kiinni ja katsele. Näe sisäisillä näkimilläsi asiat ja itsesi rehellisimmillään, ilman puvustusta. Ei ole merkitystä ihastutko vai vihastutko sillä totuus on kaunista.