Lupa Viimeiseen Kuppaukseen

posted in: Yleinen | 0
Hirven jalanjäljissä
Hirven jalanjäljissä pienen matkaa

Lähdin aamulla kyyhkysmetsälle katsomaan, vieläkö parvia lentelisi. Varpushaukka viuhahti, kolme valkohäntäpeuraa jähmettyi kiväärinkantamalle katselemaan minua, lopulta loikkivat pois. Istuin pitkän aikaa. Lopulta tuli tunne, ettei tänään liiku senkaltainen saalis, mitä olin lähtenyt pyytämään.

Lähdin uteliaana seuraamaan tuoreita aikuisen hirven jälkiä. Pitkin pellonreunaa, ojan yli metsään. Makuupaikan jälkeen alkoi metsäkauris lähistöllä huutaa varoitushuutoansa. Se on käheä ääni, melkein kuin koiran haukunta. Muistin samantien, että kaikkeen tässä maailmassa täytyy olla lupa – muunkin kuin maanomistajan, valtion tai naapurin. Peräännyin samantien. Tuli tunne, etten saanut suotta häiritä hirveä.

Työpäiväni alkoi Viimeisellä Kuppauksella. Sillä tarkoitetaan kuppausta ennen kuolemaa. Kuuntelen yksinäisyyden, taakkana toisille olemisen tunteen ja sen, että kaikki on oikeastaan valmista, mutta kukaan ei enää uskalla katsoa silmiin. Läheiset juttelevat niitä näitä, kuin väistelisivät väistämätöntä.

Me tarvitsemme jonkun hyvästelemään. Antamaan viimeisen täällä elävän ihmisen katseen. Niin hirven jälestämiseen kuin kuolevan saattamiseen tarvitaan lupa. Sen voi tarpeen tullen kysyä ihan hiljaa, ilman sanojakin.

Lupa katsoa rauhassa silmiin kuoleman läheisyydessä olevaa liikauttaa sisälläni jotain sanoinkuvaamatonta. Mietin kuppauksen jälkeen, voisinko katsoa kaikkia, myös itselleni epämiellyttäviä ihmisiä kuoleman lävitse? Mitä minä silloin ihmisissä näkisin? Uskon, että jokainen liikahduttaisi jotain kaunista sisimmässäni.