Tämä ihminen kantoi harvinaista sairautta, joka ottaa kehon valtaansa pikkuhiljaa. Hän oli jo paljosta joutunut luopumaan. Kuuntelin hänen kehonsa pakkoliikkeitä. Ihan hiljaa. Etsin ja kuuntelin rauhassa, olisiko minulla jokin keino hermoston rauhoittumiseen. Avain näytti kuitenkin olevan tiukasti hänen omissa käsissään.

Vaikka kehon ottaisi haltuun jokin sairaus, et silti menetä syvintä itseäsi. Se on jotain, mitä ei saa rikki. Sinä olet edelleen se, joka sinä olet. Vaikka kehosi muuttuisi tyystin erilaiseksi asuinpaikaksi.

Aina kun tämä ihminen keskittyi, suostui olemaan läsnä kehossansa, joka teki omiansa, kehon liikkeet rauhoittuivat. Voimmeko enää tämän voimallisempaa läsnäolon harjoitusta saada elämältä?

Jos sinun läheisesi sairastuu ja hänen kehonsa muuttuu, etsikää silmistä aina ihmisen syvintä olemusta. Auttakaa sairastunutta muistamaan, ettei hän ole sairaus. Hän on edelleen se syvempi itse, joka meissä kokee, oppii ja voimistuu. Älä anna läheisesi eksyä sairauteensa. Näe hänet.

Joskus meille käy niin, että olemme viimeiseen asti uskollisia muille,mutta unohdamme olla uskollisia itsellemme. Laiminlyömme sisäistä ääntä ja kehon tuntemuksia. Lopulta muutumme kuuroiksi sille, mikä on totta. Kehon kivuille. Omalle vihalle ja turhautumiselle.

Ei ole miellyttävää kuulla omaa sisäistä ääntänsä ensimmäistä kertaa pitkän ajan jälkeen. Hoitopöydällä makaavan voi olla tuskallista päästää patoutunut hyöky omista tuntemuksista pintaan. Näen sen kamppailun, jota monet käyvät. Sisäinen vastustus voi olla ankara. Syvemmän itsemme ääni huutaa kuitenkin entistä kovempaa. Se haluaa olla sinulle totta.

Voimme koittaa piiloutua siltä. Pakenemme sanaristikoihin, katsomme televisiosarjoja. Kiinnitämme huomiomme ulkoisiin, merkityksettömiin seikkoihin, joilla tyydytämme mielemme uteliaisuutta ja pidämme itsemme kiireisinä. Saatamme nähdä unia, joissa meitä jahtaa jokin paha.

Aina kannattaa kääntää katseensa sitä päin, mikä on totta – tiedät kyllä kun on sen aika. Se hetki, kun huomaamme totuuden, on samaan aikaan tyhjä ja täysi. Tipahdamme johonkin, jotta voimme täyttyä jostain, joka kumpuaa syvemmältä meistä.

Tipahtaessasi epämiellyttävään totuuteen, jota olet pitkään vältellyt pelätessäsi, ettet kestä sitä, minä koppaan syliin. Mutta vain varmuuden vuoksi. Totuus ravistelee, mutta myös ravitsee. Ennen pitkää huomaat, miten kevyt on astella totuus kumppanina.