Me emme kulje tässä maailmassa irrallisina umpipulloina. Kuljemme valtavan perinnöllisen tarina-arsenaalin keralla kohti ympäristön, kulttuurin ja itsemme luomia tavoitteita ja olettamuksia. Siihen ei auta pakeneminen erämaahan. Ne ovat meissä silti. Elämä on kaukana yksilösuorituksesta tunturien kupeessakin. Sielläkin saattaa joutua kamppailemaan oikeanlaisesta suhtautumisesta ihmisiin ja elämään. On todella vaikeaa nähdä maailma sellaisena kuin se oikeasti on. Näemme sen vain osittain, kuin suodattimien lävitse. Kuinka kurkottaa kohti tämän elämän ajattomia tosiasioita näistä kaikkia meitä koskevista inhimillisistä lähtökohdista käsin?
Luokseni tuli ihminen, joka koki ahdistusta ja musertavaa tunnekuormaa ilman, että sille oli löytynyt ratkaisukeskeisessä terapiassa tai psykoterapiassa mitään järjellistä syytä. Hän tunsi lisäksi voimakasta ahdistusta siitä, että syyt pahaan oloon jäivät hänelle lopulta tuntemattomaksi kaikesta yrityksestä huolimatta. En kysynyt, kuinka hän päätyi tulemaan luokseni. En ole laillistettu terapeutti. En tee agressiivista markkinointia enkä lupaa maita ja mantuja hoidoistani. Olen täällä kaukana Lounais-Suomen saariston sylissä, Livonsaarella. Tänne täytyy päättää tulla. Tänne ikään kuin eksyy mutkien kautta. Hetken mielijohteen pika-aikoja ei ole tarjolla. Etäisyys on kuin pehmeä havuinen kammi, kuin metsänpeitto, jonne olen pystynyt vetäytymään.
Vieraallani oli silminnähden tuskainen ja paha olo. Meille molemmille hiipi kuin vaivihkaa jonkinlainen sanaton ymmärrys siitä, että kyse on jostain korvamerkitsemättömästä tuskasta, jolle ei enää kannata etsiä selityksiä. Tämän hyväksyminen vaatii ihmismieleltä nöyryyttä ja antautumista. Aloitin hoidot jo tuvan puolella hoitamalla pään alueen tai jalkapohjat. Pyrin lievittämään myös joitain akuutimpia vaivoja, jotka hidastivat asettumista ja rauhoittumista.
Saunan ja selänpesun jälkeen olimme molemmat varmoja, että vapautamme tätä sanatonta ahdistuksen painetta kuppauksella, vaikka fysiologisesti se ei välttämättä olisi ollut niin tärkeää. Se oli hieno yhteinen päätös. Jo hoidon aikana tuntui sille, että kuppaus hoitotoimenpiteenä ulotti otteensa jonnekin, minne mielemme ei saata kurottaa. Lopulta hykertelimme ja pitelimme naurua, sillä niin kauniisti keho soi. Hyvä olo hiipi hiljalleen ja ahdistus väistyi. Sanaton vapauden ja yhteyden tunne, joka ulottui jonnekin laajemmalle. Tunsin itsekin poikkeuksellisen voimakasta yhteyttä iät ja ajat saunan hämärässä pysyttelevään parannusperinteeseen ylisukupolvisesti.
Koen merkityksellisyyden tunnetta aina, kun saan katsella ihmistä ikään kuin alkuperäisenä. En tarkoita tällä alastomuutta, usein peittelen etenkin viluisen asiakkaan pyyhkeillä kuppaushoidonkin ajaksi. Kuvailisinko sitä jonkinlaiseksi alkutilaksi? Sellaiseksi kuin mitä ihminen olisi ilman kulttuurisia, kohtalon tuomia ja sukutraumojen sälyttämiä painolasteja. Koen kohtaavani ihmisen sisällä asuvan lapsen.
Muistatko sinä, kuinka katsoit maailmaa lapsena?
Elämämme anatomia muodostuu toisten ihmisten, nykyisten ja menneiden polvien muodostamasta tunne,-tieto-ja taitoperimästä. Sen päälle vasta rakentuvat omat tarinamme ja kokemuksemme. Silloin, kun elämässä tapahtuu jotain mielestäsi kohtalonomaista ja merkityksellistä, mutta sinulle selittämätöntä, kannattaa hakeutua yhteyteen oman sukulinjansa kanssa. Tiedätkö sukusi tarinat? Ne vaijetutkin? Tunnetko kipeimmät draamat ja kohtalot, jotka ovat aikanaan koskettaneet yllättävän laajaa joukkoa? Voitko ymmärtää, että kannat informaatiota kaikesta tästä, vaikka jäljellä ei olisi enää yhtään tarinankertojaa?
Uskollisena jollekin ajattomalle, selittämättömälle ja heille, jotka ovat täällä kulkeneet meitä ennen, kohtaan sinut ja tarinasi. Joskus tarina liittyy tiiviisti tämän hetken konkreettisiin haasteisiin – toisinaan ne ulottavat kauemmaksi. On tärkeää olla totta sekä itsellensä että toisille, jos haluaa parannusta asioihin. Meissä kaikissa on se lapsi, joka tunnistaa ilman selittelyjä sen, mikä on totta ja oleellista – mikä ei.
Totuudella en tarkoita jonkin auktorisoidun tahon todistelemaa tahi opettajaksi ja parantajaksi ryhtyneen julistamaa agendaa, saati ihmisten keksimiä uskomusjärjestelmiä. Totuudella tarkoitan jotain syvempää. Sellaista, jonka lapsikin ymmärtää. Sen edellytyksenä on usein hetkellinen nöyryys ja antautuminen sille, että jotain tapahtuu ikään kuin oman tietämyksen ohi. Ohituskaistalla. Sivupolulla. Tietämättömien taipalien takana. Unessa. Näkymättömissä. Silloin ei aina ole kyse pelkästään meistä itsestämme henkilöinä. On kyse meistä ihmisinä yhdessä.
Luonani käy ihmisiä, joiden maailmankuva saattaa olla hyvin materialistinen tai ylitsevuotavan henkinen. Molemmat ovat täysin hyväksyttäviä kuvaelmia todellisuudesta, mutta eivät välttämättä tosia. Anteeksi, jos olen teille joskus hieman ankara. Sisälläni asuva lapsi vaatii toisinaan tinkimättömyyttä. Olen tehnyt tätä työtä jo niin pitkään, että uuvun kaikesta näyttelemisestä. Vaikken ole vielä kovin vanha, niin siihen olen liian vanha.
Avainsanat: terve henkisyys, kuppaus, kansanperinne, kansanparannus, perinnehoidot, ylisukupolvinen trauma, eettinen luontaishoito, saunaterapia, suomalainen saunakulttuuri, parantaminen, shamanismi, sukujuuret