Eräänä yönä kauan kauan sitten olin unessani tutussa paikassa tuttujen hahmojen ympäröimänä. Olin makuullani, kun oikeaan jalkaani lähti kiertymään valkoinen suuri käärme. Sen voima oli ylvästä, päättäväistä ja pelottavaa sorttia. Tapahtumassa oli väistämättömyyden tuntu. Käärme asettui reiteeni monelle kierteelle ja katseli minua. Tuntui kuin olisin saanut haltuuni jonkinlaisen voiman, mutta minun piti harjoitella sen pitelemistä.
Ymmärsin, että minulla oli kolme vaihtoehtoa. Jos pelkään ja tartun käärmeeseen lujasti kiinni käsilläni, se puree. Jos suhtaudun siihen välinpitämättömästi, enkä kommunikoi käärmeen kanssa, menetän sen. Miten vaikeaa onkaan pelon ja epäluottamuksen voittaminen. Satutetuksi tulemisen pelko nostattaa valmiuksia satuttaa itsekin. Päätin uskaltaa katsoa käärmettä silmiin. Rentouduin. Sain siihen yhteyden ja tiesin, ettei se satuttaisi minua. Käärme tiesi, etten väkivalloin takertuisi siihen, vaan antaisin sen olla vapaa. Olin saanut uuden ystävän ja suojelijan, sellaisen, jota en olisi ajatellut koskaan pystyväni pitelemään.