Luonani käy ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan hieronnan tai muun kehollisen manipuloinnin kohteena. Heidän kehonsa reagoi välittömästi pahoinvoinnilla. Kipu on kumppanina sellainen, jota joudumme kunnioittamaan. Se asettaa rajoja, sanelee asentoja ja ohjaa meidät johdonmukaisena kasvattajana kohti kivuttomampaa olotilaa.
Joskus pitkään jatkuneet kivut saavat hermostomme virittymään äärimmilleen. Pienikin kosketus väärään kohtaan voi saada kipuherkän tuntemaan olonsa huonoksi – oksettaa, pyörryttää, ajatukset muuttuvat sekaviksi.
Kipu on kasvattajana kuin ankara vanhempi. Joudumme nöyrtymään ja etsimään kumppanuutta sen kanssa. Kun tällainen ihminen on hoitopöydällä, joudun ensin ansaitsemaan kehon luottamuksen. Vasta kun käteni ovat löytäneet tavan koskettaa siten, ettei kehon tarvitse huokua välitöntä palautetta, voimme aloittaa.
Pikkuhiljaa kipuherkkä löytää luottamuksen kehoonsa ja siihen, että yhteistyö on mahdollista. Kehosta löytyy aina kohta, joka toimii porttina hoidon vastaanottamiselle ilman pahoinvointia. Niin kauan kuin kipu on meille tuntematon möykky, jonka toiminnassa emme näe johdonmukaisuutta, koemme alistumista, jonka takana väijyy vihansekainen kapinahenki. Tämä on väkivaltaa itseämme kohtaan. Kumppanuus vaatii kuuntelua, myötäilyä ja avaramielistä tutkimista. Nouse kumppaniksi kipusi rinnalle. Löydät kyllä askeleille yhteisen tahdin. Silloin voit suhtautua kipuun lempeästi kuin tanssikumppaniin.