Tämä ihminen kantoi harvinaista sairautta, joka ottaa kehon valtaansa pikkuhiljaa. Hän oli jo paljosta joutunut luopumaan. Kuuntelin hänen kehonsa pakkoliikkeitä. Ihan hiljaa. Etsin ja kuuntelin rauhassa, olisiko minulla jokin keino hermoston rauhoittumiseen. Avain näytti kuitenkin olevan tiukasti hänen omissa käsissään.
Vaikka kehon ottaisi haltuun jokin sairaus, et silti menetä syvintä itseäsi. Se on jotain, mitä ei saa rikki. Sinä olet edelleen se, joka sinä olet. Vaikka kehosi muuttuisi tyystin erilaiseksi asuinpaikaksi.
Aina kun tämä ihminen keskittyi, suostui olemaan läsnä kehossansa, joka teki omiansa, kehon liikkeet rauhoittuivat. Voimmeko enää tämän voimallisempaa läsnäolon harjoitusta saada elämältä?
Jos sinun läheisesi sairastuu ja hänen kehonsa muuttuu, etsikää silmistä aina ihmisen syvintä olemusta. Auttakaa sairastunutta muistamaan, ettei hän ole sairaus. Hän on edelleen se syvempi itse, joka meissä kokee, oppii ja voimistuu. Älä anna läheisesi eksyä sairauteensa. Näe hänet.