Usein pyydän hoitopöydällä lepäävää laittamaan silmät kiinni ja katsomaan, mitä näkökenttään piirtyy. Hetken aikaa näkökentässä vilkkuu jälkikuvia ja vastavärejä siitä, mitä silmät hetki sitten katselivat. Sen jälkeen meille avautuu ikkuna omaan sisäiseen maailmaamme.
Käännämme katseemme sisimpäämme sen sijaan, että tarkastelemme ulkoisia tapahtumia. Kuulemme paremmin sitä syvintä osaa, mikä meissä lepää ja joka tietää paljon enemmän kuin mitä uskommekaan. Jotkut katselevat silmät kiinni ilman, että kehoitan erikseen. Silloin näkökenttään on välittömästi ilmestynyt jotain, mikä kiehtoo ja vetää puoleensa huomiotamme.
En tarkalleen tiedä, mitä kaikki silmät kiinni näkemämme tarkoittaa. Tunnelmalle voi olla vaikea löytää sanoja. Eteemme voi tulvahtaa syvänsävyisiä värejä, kuvioita tai hahmoja. Sisäisen avaruutemme tarkkaileminen tuntuu kuitenkin hyvin merkitykselliseltä ilman merkitysten avaamistakin. Ehkä se on sisäistä keskusteluamme syvemmän itsemme kanssa. Ehkä se on yhteyttä johonkin meitä ravitsevaan alkukotiin.
Hoidon päätteeksi näkökenttä aina rauhoittuu kaikesta liikkeestä ja eteemme laskeutuu vaaleankuultava tasainen rauha.
Mitä sinä näet silmät suljettuasi?