Olen lapsesta asti nähnyt monenkirjavia unia. Olen lentänyt, hengittänyt vedessä, ollut jossain eri maailmassa vain valojen ympäröimänä, käynyt paikoissa, joissa vierailen arjen maailmassa myöhemmin. Monta kertaa lapsena saavuin johonkin uuteen paikkaan salaa hämmästellen, ettäminähän olen käynyt täällä unissani. Vähitellen osa unista muuttui tietoisiksi valveuniksi. Saatan katsella tavallista unta, joka kelaa pikakelauksena senhetkisiä arjen emootioita, kunnes hoksaan, että tämähän on unta. Yleensä heitän kaiken leikiksi ja haluan lentää. Lentämisen voima lähtee vatsasta, kun taas tässä maailmassa ajatuksemme käskyttävät kehoamme. Unissa joku syvempi tahdonkaltainen tila määrittelee sen, mitä tapahtuu. Sitä voimaa tarvitaan unessa havahtumiseen ja esimerkiksi painajaisen katkaisemiseen.
Eräs keski-ikäinen rakennusmies tuli käsivaivojensa vuoksi akupunktioon ja hierontaan. Siinä hoidon ohessa hän kertoi toistuvasta painajaisesta, jossa hän juoksee karkuun jotain pelottavaa mustaa oliota. Kehotin miestäpäättämään ennen nukahtamista, ettei juoksisi enää karkuun, vaan kääntyisi ja katsoisi selkänsä taakse tervehtiäkseen takaa-ajajaa. Siinä samassa lävitseni kulki viileä voimakas väristys ja tiesin, ettei tämä painajainen enäävaivaisi miestä. Ja niin kävikin. Hän päätti siitä huolimatta alkaa harjoitella tietoisempaa unta.
Me ihmiset olemme kaikki samanlaisia. Päivällä toimimme arjen maailmassa, yöllä elämä piirtyy meille unikuvien kentäksi. Me eroamme toisistamme vain tavassa suhtautua päivä- ja unitietoon. Unia voi ajatella paikkana, johon palaamme jokaisen päivän päätyttyä. Meillä on tavallaan kaksi kotia. Molemmat ovat tärkeitä. Samalla tavalla kuin se, että jostakin tulemme tähän maailmaan ja jonnekin täältä palaamme fyysisen elämänvoimamme hiipuessa.
Uniajalla on mahdollisuus päästä kosketuksiin meitä ohjaavien voimien ja syvemmän itsemme kanssa. Unessa pelkomme ja toiveemme esiintyvät kuvina rehellisimmillään. Ripaus unitietoisuutta päivätajuntaan ja ripaus päivätajuntaa unitietoisuuteen avaa meille mahdollisuuden ratkaista ongelmat aina siellä, missä se parhaimmiten onnistuu, koskivat ne sitten toimintaa, tunteita tai arvovalintoja.