Me emme kulje tässä maailmassa irrallisina umpipulloina. Kuljemme valtavan perinnöllisen tarina-arsenaalin keralla kohti ympäristön, kulttuurin ja itsemme luomia tavoitteita ja olettamuksia. Siihen ei auta pakeneminen erämaahan. Ne ovat meissä silti. Elämä on kaukana yksilösuorituksesta tunturien kupeessakin. Sielläkin saattaa joutua kamppailemaan oikeanlaisesta suhtautumisesta ihmisiin ja elämään. On todella vaikeaa nähdä maailma sellaisena kuin se oikeasti on. Näemme sen vain osittain, kuin suodattimien lävitse. Kuinka kurkottaa kohti tämän elämän ajattomia tosiasioita näistä kaikkia meitä koskevista inhimillisistä lähtökohdista käsin?

Luokseni tuli ihminen, joka koki ahdistusta ja musertavaa tunnekuormaa ilman, että sille oli löytynyt ratkaisukeskeisessä terapiassa tai psykoterapiassa mitään järjellistä syytä. Hän tunsi lisäksi voimakasta ahdistusta siitä, että syyt pahaan oloon jäivät hänelle lopulta tuntemattomaksi kaikesta yrityksestä huolimatta. En kysynyt, kuinka hän päätyi tulemaan luokseni. En ole laillistettu terapeutti. En tee agressiivista markkinointia enkä lupaa maita ja mantuja hoidoistani. Olen täällä kaukana Lounais-Suomen saariston sylissä, Livonsaarella. Tänne täytyy päättää tulla. Tänne ikään kuin eksyy mutkien kautta. Hetken mielijohteen pika-aikoja ei ole tarjolla. Etäisyys on kuin pehmeä havuinen kammi, kuin metsänpeitto, jonne olen pystynyt vetäytymään.

Vieraallani oli silminnähden tuskainen ja paha olo. Meille molemmille hiipi kuin vaivihkaa jonkinlainen sanaton ymmärrys siitä, että kyse on jostain korvamerkitsemättömästä tuskasta, jolle ei enää kannata etsiä selityksiä. Tämän hyväksyminen vaatii ihmismieleltä nöyryyttä ja antautumista. Aloitin hoidot jo tuvan puolella hoitamalla pään alueen tai jalkapohjat. Pyrin lievittämään myös joitain akuutimpia vaivoja, jotka hidastivat asettumista ja rauhoittumista.

Saunan ja selänpesun jälkeen olimme molemmat varmoja, että vapautamme tätä sanatonta ahdistuksen painetta kuppauksella, vaikka fysiologisesti se ei välttämättä olisi ollut niin tärkeää. Se oli hieno yhteinen päätös. Jo hoidon aikana tuntui sille, että kuppaus hoitotoimenpiteenä ulotti otteensa jonnekin, minne mielemme ei saata kurottaa. Lopulta hykertelimme ja pitelimme naurua, sillä niin kauniisti keho soi. Hyvä olo hiipi hiljalleen ja ahdistus väistyi. Sanaton vapauden ja yhteyden tunne, joka ulottui jonnekin laajemmalle. Tunsin itsekin poikkeuksellisen voimakasta yhteyttä iät ja ajat saunan hämärässä pysyttelevään parannusperinteeseen ylisukupolvisesti.

Koen merkityksellisyyden tunnetta aina, kun saan katsella ihmistä ikään kuin alkuperäisenä. En tarkoita tällä alastomuutta, usein peittelen etenkin viluisen asiakkaan pyyhkeillä kuppaushoidonkin ajaksi. Kuvailisinko sitä jonkinlaiseksi alkutilaksi? Sellaiseksi kuin mitä ihminen olisi ilman kulttuurisia, kohtalon tuomia ja sukutraumojen sälyttämiä painolasteja. Koen kohtaavani ihmisen sisällä asuvan lapsen.

Muistatko sinä, kuinka katsoit maailmaa lapsena?

Elämämme anatomia muodostuu toisten ihmisten, nykyisten ja menneiden polvien muodostamasta tunne,-tieto-ja taitoperimästä. Sen päälle vasta rakentuvat omat tarinamme ja kokemuksemme. Silloin, kun elämässä tapahtuu jotain mielestäsi kohtalonomaista ja merkityksellistä, mutta sinulle selittämätöntä, kannattaa hakeutua yhteyteen oman sukulinjansa kanssa. Tiedätkö sukusi tarinat? Ne vaijetutkin? Tunnetko kipeimmät draamat ja kohtalot, jotka ovat aikanaan koskettaneet yllättävän laajaa joukkoa? Voitko ymmärtää, että kannat informaatiota kaikesta tästä, vaikka jäljellä ei olisi enää yhtään tarinankertojaa?

Uskollisena jollekin ajattomalle, selittämättömälle ja heille, jotka ovat täällä kulkeneet meitä ennen, kohtaan sinut ja tarinasi. Joskus tarina liittyy tiiviisti tämän hetken konkreettisiin haasteisiin – toisinaan ne ulottavat kauemmaksi. On tärkeää olla totta sekä itsellensä että toisille, jos haluaa parannusta asioihin. Meissä kaikissa on se lapsi, joka tunnistaa ilman selittelyjä sen, mikä on totta ja oleellista – mikä ei.

Totuudella en tarkoita jonkin auktorisoidun tahon todistelemaa tahi opettajaksi ja parantajaksi ryhtyneen julistamaa agendaa, saati ihmisten keksimiä uskomusjärjestelmiä. Totuudella tarkoitan jotain syvempää. Sellaista, jonka lapsikin ymmärtää. Sen edellytyksenä on usein hetkellinen nöyryys ja antautuminen sille, että jotain tapahtuu ikään kuin oman tietämyksen ohi. Ohituskaistalla. Sivupolulla. Tietämättömien taipalien takana. Unessa. Näkymättömissä. Silloin ei aina ole kyse pelkästään meistä itsestämme henkilöinä. On kyse meistä ihmisinä yhdessä.

Luonani käy ihmisiä, joiden maailmankuva saattaa olla hyvin materialistinen tai ylitsevuotavan henkinen. Molemmat ovat täysin hyväksyttäviä kuvaelmia todellisuudesta, mutta eivät välttämättä tosia. Anteeksi, jos olen teille joskus hieman ankara. Sisälläni asuva lapsi vaatii toisinaan tinkimättömyyttä. Olen tehnyt tätä työtä jo niin pitkään, että uuvun kaikesta näyttelemisestä. Vaikken ole vielä kovin vanha, niin siihen olen liian vanha.

Avainsanat: terve henkisyys, kuppaus, kansanperinne, kansanparannus, perinnehoidot, ylisukupolvinen trauma, eettinen luontaishoito, saunaterapia, suomalainen saunakulttuuri, parantaminen, shamanismi, sukujuuret

Kovin moni tässä ajassa kulkee viikonloppukurssilta toiselle etsien omaa parantajan polkuaan. Moni kaipaa syvällistä ihmissuhdetta, perinteistä ”jonkun opissa olemista”. Vanhemman polven edustaja saattaa kuitenkin yllättäen kääntää selkänsä kyselijöille. Mitä uteliaampi, kärsimättömämpi ja vakuuttuneempi on omasta lahjakkuudestaan, sitä enemmän saattaa kohdata vähättelyä, koettelevia kysymyksiä tai silkkaa torjuntaa. Eivätkö vanhat ryppyiset kansanparantajat olekaan itse lempeyksiä? Ovat, mutta eivät sillä tavalla kuin luulet. Tiedän, mistä puhun.

On olemassa vanha sanonta siitä, että kuppariksi pääsee vain, kun on synnyttänyt ja saattanut jonkun rajan taakse. Tiedän monta kupparia, jotka ovat vallan päteviä ilman näitä nimenomaisia elämänkokemuksia. Sanonta tarkoittaa mielestäni enemmänkin ihmisen elämänkaaren kokonaisvaltaista hyväksymistä niiden varjopuolineen. Syntymän ja kuoleman kohtaaminen ovat tärkeitä virstanpylväitä ihmiseksi kasvettaessa. Ilman tätä ymmärrystä voi olla vaikea löytää todellista yhteyttä ikääntyvien perinteenkantajien kanssa.

Tutustuminen kansanparantajiin ei juuri eroa työhaastatteluista. Ajankohdan pitää olla oikea molemmille osapuolille. On kyse ihmissuhteesta, joka noudattaa normaaleja lainalaisuuksia. Suhteessa on oltava positiivinen vire, veto ja inspiraatio. Omia motiiveja etsiytyä alalle kannattaa miettiä useampaankin kertaan, mieluiten vaikkapa joka päivä hamaan loppuun saakka.

Suullinen perinne vs. koulutusjärjestelmä

Polku kansanparantajan ja kupparin ammattiin kulkee tuskin koskaan pitkin tavanomaista reittiä – koulun penkkiä kuluttaen. Virallista, asialliset opintoviikkomäärät sisältävää koulua kuppareille ja kansanparantajille ei ole. Monenlaisia kursseja ja kokoontumisia kylläkin.

Ajatus massojen kouluttamisesta on saanut aikaan jupinaa monessa vanhemmassa kansanparantajassa. Kun kumartaa tämän päivän vaatimuksille, saattaakin pyllistää jollekin, mikä on olennaisinta ja herkintä suullisen perimätiedon siirtämisessä sukupolvelta toiselle. Osaamisen standardisointi ja tehokas koulutus tuovat luotettavuutta ja tietoisuutta perinnehoidoista laajemmalle piirille. Se on erinomainen asia. Henkilökohtaisen ohjauksen määrä valitettavasti jää väkisinkin pienempään rooliin. Silloin innokkaasta opiskelijasta saattaa tulla teknisiltä taidoiltaan varsin osaava, mutta ihmisten kohtaajana hän saattaa olla varsin epäkypsä. Usealle on suuri pettymys huomata, että kovalla vaivalla ja rahalla hankitusta diplomista ja taidoista huolimatta asiakkaita ei tule. Voisikin olla tärkeää yhdistää nämä kaksi.

Syvälliset ihmissuhteet hyvänä kasvualustana

Terve henkilökohtainen suhde vanhempaan taitajaan saattaa toimia mitä parhaimpana kasvualustana ihmisten kohtaamistyöhön. Silloin siirtyy kuin vaivihkaa myös se sanojen tuolla puolen oleva ymmärrys siitä, mitä kaikkea paranemisen kulttuuriin perinteemme mukaan liittyy. Tärkeää on myös ymmärtää, missä menevät oman toiminnan rajat: kansanparantajan ei tarvitse leikkiä lääkäriä, psykiatria saati jumalasta seuraavaa. Me saamme olla ihminen ihmiselle, koskettaa, kuunnella, tehdä voitavamme ja toivoa parasta itse kullekin.

Minun kohdallani ystävyyssuhteet arvostamieni kansanparantajien kanssa ovat käytännössä tuoneet ammatin. Se on poikkeuksellinen tie ammatinharjoittajaksi tässä ajassa. Fysiologian, psykologian ja aseptiikan opinnot ovat seuranneet vasta perässä. Molempia tarvitaan. Helpolla en kuitenkaan löydä korvaavaa koulutusta sille, mitä vanhemman polven kansanparantajat ovat minulle antaneet. Se ei ole puristettavissa opetussuunnitelmaksi johtuen sen maailmankuvallisista ulottuvuuksista.

Kansanparannusperinteessä kohdataan luonto ja kaikki olemassaoleva sellaisenaan – oli se sitten näkyvää tai ei. Voisi sanoa, että pyrimme kohtaamaan ihmisenä olemisen ilmiöitä sellaisina kuin ne ovat. Elämä tuntuu olevan kuin sikermä meidän tietoisuutemme ja ulkopuolellamme olevan elämän välistä vuorovaikutusta. Onko maailma sellainen kuin se on, vai sellainen kuin mitä itse olemme?

Miksi kansanparannuskulttuurin opettaminen on haastavaa?

Vaikka järki ja kriittinen ajattelu ovat tärkeimpiä työkalujamme arjessa, monet tunnepuolen asiat, normaalista poikkeavat kokemukset sekä elämän ja kuoleman kysymykset pysyvät mysteereinä. Niissä on kuitenkin osattava olla läsnä. Siihen ei ole suomalaisessa perinnehoitajien koulutuksessa kirjallista oppimäärää. Se imetään kuin äidinmaidosta. Kuin tähtitaivasta katsoen. Kuin veden virtausta seuraten.

Joskus on tärkeämpää pystyä ja suostua oikeasti olemaan läsnä ihmisen pahan olon ja kivun äärellä kuin tehdä teknisesti oikeat selänkynkkäysliikkeet tai hierontaotteet. Tämä hyväksyvä hiljaisuus, hitaus ja läsnäolon taito tulee, jos on tullakseen. Sitä voi harjaannuttaa opiskelemalla psykologiaa, opettelemalla tuntemaan itsensä ja suhtautumalla ihmisten kohtaamiseen uteliaasti. Se ei aina tarkoita sitä, että ihmiset saisivat kansanparantajalta juuri sitä, mitä he janoavat – toisinaan ihmisille on myös laitettava rajoja, kysyttävä vaikeita kysymyksiä. Se saatetaan kokea voimakkaasti.

Moni paranemistapahtuma on tässä ajassa edelleen vailla järkiselityksiä – jos on sairastuminenkin. Olemme ammattikunta, joka arkitasolla luovii näkyväisen ja näkymättömän rajapinnassa ja nappaa kopin heistä, joiden sairaus ei ole järkiperäistä syntyselitystä löytänyt.

Aika kasvattaa ihmisten kohtaajaa

Näen sekä onnistumisia että epäonnistumisia paranemisen polulla. On ilman muuta minullekin usvan peitossa se, miksi joku voimaantuu ja paranee käsittämättömistä olosuhteista huolimatta ja toiset menehtyvät yllättäen pieneenkin terveyden horjahtamiseen. Mietin usein, johtuiko paraneminen hyvistä hoitomenetelmistä vai emotionaalisesta turvasta, jonka hoitotapahtuma toi. Entä sattuma ja ne tapaukset, jotka eivät saaneet apua?

Kanssakulkijoita tarvitaan sekä sairauden- että tervehtymisen poluilla. Kyky kulkea rinnalla voidaan lukea kansalaistaidoksi, jota ei voida rajata Valviran rekisteriin. Meillä kaikilla on velvollisuus kehittyä näissä taidoissa. Siihen ei ole valmista opintopolkua, jonka pituus tunnetaan ennalta. Vaikka sinulla olisi kova halu kasvaa ihmisten auttajaksi, saattaa olla, että joudut odottamaan urasi alkamista hyvin pitkään. Sille voi olla monia syitä. Monella kansanparannuskulttuuristamme kiinnostuneella on valtava kiire. Joskus minullakin oli. Tämänkaltaiset kiireet ovat onneksi ohi. Ei sen vuoksi, että olisin jo valmis ja pätevä, vaan siksi, että tiedän oikeasti matkan olevan tärkeämpi.

Aika tuo esiin todellisen potentiaalin ja realistisen näkökulman siihen, mikä on oma tehtävä ihmisiä kohdatessa. Mikään ei tuo enempää turvaa ja vakautta kuin se, että katsoo omaa itseään rehellisesti ja etsiytyy kohti tosiasioita.

Ihmisten kohtaaminen omana itsenään vaatii elämänkokemusta, itsekritiikkiä sekä itsetuntemusta. Vaatii myös tuhansia hoitokertoja, että löytää oman tapansa koskettaa tervehdyttävästi. Lämpimät ajatukset teille, jotka olette päättäneet etsiytyä aineettoman kulttuuriperintömme pariin. Täällä on paljon löydettävää. Tervetuloa.

Asiasanat: kuppaus, kuppari, folklore, kansanparannus, UNESCOn aineeton kulttuuriperintö, perinnehoidot, kuppauskoulutus, kansanparantajakoulutus, CAM-hoitojen etiikka

Olet päättänyt toteuttaa pitkäaikaisen haaveesi. Haluat kokeilla jotain ihan uutta, mutta todella vanhaa. Perinteinen suomalainen verikuppaus. Ajatus on saattanut vaatia vuosien harkinta-aikaa. Sinulle tulee tunne, että nyt on tullut sen aika.

Kuppaus kuuluu vanhimpaan kerrostumaan parannusperinteessämme. Ehkä se kiehtoo juuri sen vuoksi. Ehkä sinua kiehtoo ajatus puhdistautumisesta samoin menetelmin kuin alkukantaiset suomalaiset saunakulttuurimme hämärässä, asumattomien taipaleiden takana. Joka tapauksessa haluat rentoutua, keventää oloa ja tasoittaa yläkanttiin hiipivää verenpainetta. Myös ajatus saunasta ja selänpesusta tuntuu lämpimältä. Mikäpä olisi meille suomalaisille vilpittömämpi tapa osoittaa välittämistä.

Kuppaukseen tullaan monin eri toivein, eri odotuksin

Haluaisitko sinä, että kerron, mitä kuppauksen fysiologisista vaikutuksista tiedetään tällä hetkellä? Entä mitä suullinen perimätieto arvelee asioista, joita ei ole vielä tutkittu lainkaan? Kuppauksen aikana juttelen mielelläni. Voimme yhdessä tuumailla, millaista verta miltäkin alueelta tulee. Onko veri tummaa? Mistä ei heru ollenkaan tai tuleeko jostain kohdasta ”kalanmaitia” eli valkoista sakkaa? Se kaikki on hyvin kiehtovaa.

Onko sinulla jokin vaikea elämänvaihe meneillään? Ehkä olet päättänyt jutella itsellesi kauniita sielusi syvyydessä, rauhoittaa mieltäsi ja kehoasi koettelemuksien keskellä. Silloin kuppaus tapahtuu kuin luonnostaan verkkaisessa hiljaisuudessa. Minun ei tarvitse yksityiskohtaisesti tietää, mitä elämässäsi on meneillään. Saat kertoa sen verran kuin sinusta hyvälle tuntuu. Jos itket, lohdutan. Selkäsi itkee verenä ne kyyneleet, joita silmäsi ei enää jaksa. Jo ajatus siitä keventää oloa. ”Jospa sittenkin selviän tästä!” -toivon sinun ajattelevan.

Tuletko kuppaukseen löytääksesi itsestäsi voimaa ja rohkeutta? Haluat kokeilla jotain, missä joudut voittamaan pelkosi. Juttelen kanssasi ennen kuppausta. Saat kertoa, mikä kuppauksessa kiehtoo ja mikä pelottaa. Voimme kokeilla käsivarteen, miltä haavojen teko tuntuu. Saat asettua ihan rauhassa, jotta meillä on hyvä ja luottavainen yhteys ennen lauteille istahtamista.

Välineet hyvään kohtaamiseen

Vain harvoin pöydälleni asettuu ihminen, joka ei tarjoa minulle välineitä hyvään ja välittävään hoitohetkeen. Jos näin käy, sille löytyy yleensä inhimilliset syyt. Joillakin meistä on ongelmia luottaa toiseen ihmiseen. Tuntuu vaikealta olla tuntemattoman ihmisen kosketeltavana. On myös mahdollista, että juuri sinun uskomusmaailmasi ei haluaisi antaa kuppaukselle mahdollisuutta. Ymmärrän hyvin, että hoitomuodot, jotka eivät ole virallista terveydenhuoltoa, epäilyttävät. Voit kertoa tästä avoimesti – olethan kuitenkin jossain syvimmässäsi päättänyt rohkeasti tulla. Voimme asettaa kohtaamisellemme tarkoituksenmukaiset tavoitteet sekä realistiset odotukset.

Olen vakaasti panostanut siihen, että teen työtäni eettisin periaattein. On tärkeää, että tarjoat minulle perustietoja lääkityksistä ja terveyteen liittyvistä rajoitteista. Luotan sinuun ja siihen, että haluat tarjota minulle mahdollisuuden turvalliseen kansanparannushoitoon.

Mitä enemmän avaat itseäsi, sitä paremmin löydän luottamuksellisen yhteyden sinuun. Mitä paremmin ymmärrän sinua ja tavoitteitasi kuppauksen suhteen, sitä valppaammin osaan vastata tarpeisiisi. Lupaan, että kuppauksen jälkeen tunnet itsesi ja kehosi paremmin. Uskon, että näin tapahtuu muidenkin perinnehoitojen osalta.

Asiasanat: kuppaus, kansanparannus, perinnehoidot, folklore, verikuppaus, eettisyys