Luokseni tulee ihminen, jolta on ilo hukassa, vaikka aiheita elämässä olisi kyllin. Ilottomuus oli pitänyt otteessaan jo pitkään, eikä päästänyt ottamaan tanssiaskeltakaan. Aloitamme rauhassa ja rentoutumisen jälkeen minulle aukeaa syy ilottomuuteen. Hyvin vähän tarvitsee puhua. Hyvin vähän minun tarvitsee tietää yksityiskohtia. Asia tulee kuin yhtenäisenä pilvenä vierelleni. Totean hiljaa, että meidän ei tarvitse uskoa kaikkea, mitä lähellämme olevat ihmiset meistä sanovat. Tunnen, kuinka ihmisen sisällä käy kuhina ja sihinä. Suuri tietoisuuden ratas pyörittää asiaa ja pureskelee. Olen valmis voimakkaaseen hoitoreaktioon, itkuun, kehon vavahteluun, tietoisuuden muuttumiseen. Olen valmis kaikkeen. Yhtäkkiä hoitotupaan helähtää nauru, ensin pidätellen, sitten kuin reveten täyteen riemuunsa! Nauran itsekin katketakseni ja yllytän lisää. Ihminen kysyy, että miten sinä tämän teet. Vastaan, etten ole vastuussa tästä hillittömyydestä. Tämä on osoitus näkymättömien auttajiemme oivallisesta huumorintajusta. Saan myöhemmin kuulla, että vatsalihakset olivat kipeinä vielä pitkään nauramisesta ja ilo oli palannut elämään pysyvästi. Olin kiitollinen siitä, että kanssakulkija suostui ottamaan lahjan vastaan. Riemuitsin siitä hänen kanssaan. Miten helppoa paraneminen on, kun siihen on valmis.
